Draamassa on ideaa!

Näissä kommenteissa kirjoitetaan teatterista ja draamasta -aivan kuten DICE-tutkimuksessakin. Toivon, että Suomessakin käytettäisiin tätä sanaparia. Teatterin opetuksen ammattilaisia on monen nimisiä ja moninaisuuden taustalla ovat erot koulutuksellisissa taustoissa: Teatteriopettajat ovat teatteritaiteen maistereita (joukossa on tohtoreitakin), joilla on teatterin aineenopettajan muodollinen pätevyys opettaa teatteria kaikilla opetusasteilla. Draamaopettajat ovat kasvatustieteen maistereita, jotka ovat opiskelleet draaman sivuaineopinnot (60op) kenties useimmiten äidinkielen tai luokanopettajaopintojen ollessa opiskelujen pääaineena. Draamaopettajilla on sivuaineopintojen vuoksi kelpoisuus opettaa teatteriaineita perusopetuksessa (lukioasetus A 719/1984). Lienee selvää, että teatteriopettajilla on syvempi osaaminen teatterista taideaineena kuin henkilöllä, joka on opiskellut teatteria/draamaa sivuaineena tai täydennysopintoina. Jotta ammattinimikeviidakko olisi vielä sekavampi, Suomessa voi kouluttautua myös teatteri-ilmaisun ohjaajaksi muutamassa ammattikorkeakoulussa. He opiskelevat monipuolisesti teatterin laajaa kenttää, mutta opintoihin ei kuulu kasvatustieteen opintoja ja siksi heille ei muodostu kelpoisuutta opettaa teatteria ja draamaa perusopetuksen kentällä (esim. ala- ja yläkoulu ja lukio).
Vaikka tämä koulutuksellisten taustojen selkeyttäminen meneekin tässä yhteydessä sivuraiteille, kertonee sekin omalla tavallaan siitä, että teatteria on koetettu puhkaista opetettavaksi aineeksi eri perusopetuksen asteilla, vapaan sivistystyön ja harrastuskentällä monella tapaa. Kursseille ja kerhoihin tulijoita on aina enemmän kuin mahtuu. Teatterin opetuksen ammattilaisia koulutetaan julkisin varoin, mutta täystyöllistyminen julkisesti rahoitetuissa opinahjoissa on lähes mahdotonta. Mitä työtä varten heitä oikeastaan koulutetaankaan jos teatteria ja draamaa ei olisi aikomuskaan tunnustaa tärkeäksi oppiaineeksi taideaineiden joukossa perusopetuksessa ja elinikäisessä oppimisessa? Mielestäni asenneilmapiiri on jo kauan ollut hyvin myönteinen ja muutosta odottava kasvatuksellista teatteria ja draamaa kohtaan. Usein teatteri-/draamaopetuksen järjestämisestä puuttuukin vain raha ja opetukselle osoitettu aika lukujärjestyksissä tai kurssitarjottimilla - tahtoa, näkemystä tai ymmärrystä ei puutu. Toivon, että he, joilla on valta tehdä teatterin ja draaman opetus mahdolliseksi niin ikään ymmärtävät kasvatuksellisen teatterin ja draaman arvon ihmisen sivistykselle ja elämäntaitojen oppimiselle.