Addressi Kalervo Kummolan erottamiseksi

Hämmästelevä

/ #61

07.05.2012 13:40

Kummolan viimeikainen TV-esiintyminen on osoittanut, kuinka laho ja seniili hän on yläpäästään. Hänellä ei ole minkäänlaista esiintymis- ja kommunikointikykyä. Keskikoulupohja ja juuri ja juuri läpäisty merkonomintutkinto eivät ole suoneet hänelle kovin vahvaa yleissivistysperustaa. Mies, jolta puuttuu täysin kansainvälisien tehtivien edellyttämä sujuva kommimunikointi- ja kielitaito, yleisivistys ja kyky hahmottaa bisneskokonaisuuksia, on saanut kuitenkin moukkamaisen röyhkeällä tyylillään liian näkyvän osan suomalaisessa ja kansainvlisessä urheilutehtävissä.
Tällaisten moukkienko haluamme olevan näkyvillä paikoilla urheilussa ja politiikassa???
Muistaakseni hän viime vuosituhannella kunnostauti myös parittamisbisneksen johtamisesta.