LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA


Vieras

/ #153

24.05.2012 11:39

Mitä ihminen tarvitsee eniten silloin, kun hän sairastaa? - Rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, jotta hän jaksaisi kerätä voimia ottaakseen käyttöönsä omat parantavat voimansa. Rakkautta ja läheisyyttä tarvitsevat aikuiset, mutta erityisesti lapset, joilla ei ole vielä kykyä ymmärtää omaa tilaansa ja syytä, miksi joutuvat käymään läpi raskaita ja kivuliaitakin toimenpiteitä. Ei ole mitään ihmisen järkeen käypää syytä siihen, että miksi lapselta otetaan pois mahdollisuus äidin ja isän läheisyydestä ja läsnäolosta silloin, kun hän sitä eniten maailmassa tarvitsee. On olemassa konkreettisesti todistettuja hoitotuloksia esim. keskosina syntyneistä lapsista, joiden eloonjämismahdollisuus on ollut lähes olematon. Ja, jotka ovat toipuneet, vahvistuneet ja jääneet henkiin pelkästään äidin ja isän rakkauden ja läheisyyden/läsnäolon voimalla. Jopa sellaisissakin tilanteissa, että kaikki hoitotoimet on lopetettu ja kyseessä on lääketieteellisesti määritelty olevan lapsen viimeiset elinhetket. Oma pieni tyttäreni sairasti puolen vuoden iässä vakavan verenmyrkytyksen, josta seurasi monen vuoden sairaalakäyntejä, tutkimuksia ja lopulta myös leikkausia. Sairastaminen alkoi kesälomalla, jonka seurauksena tytär kiidätettiin Kajaanin keskusairaalaan. Tästä alkoi ensin neljän viikon hoitojakso siellä, jossa olin hänen kanssaan 24 h koko tämän ajan. Kiitos Kajaanin keskussairaalan silloiselle hoitopolitiikalle, että se oli minulle ja tyttärelleni mahdollista. Hän oli pitkiä hoitojaksoja myös Lastenklinikalla, jossa pystyin olemaan hänen kanssaan päivisin. Menin aamulla ennen hänen heräämistään ja laitoin illalla nukkumaan. Tässä ei ole pelkästään kyseessä lapsen tervehtymiseen ja hoitoon liittyvä asia, vaan kysymyksessä on myös vanhenpien voimavarat ja topiminen siinä tapauksessa, että lapsesta joudutaan luopumaan. Vanhempien toipuminen ja surun läpikäyminen voi kestää pidempään, jos he joutuvat surun ja luopumisen lisäksi käsittelemään myös syyllisyyttä siitä, että heillä ei ollut mahdollisuutta olla lapsensa lähellä silloin, kun hän olisi tarvinnut sitä kaikkein eniten. Kuvitella lapsensa tunnetiloja ja ikävää, kun on yksin jossakin missä vieraat ihmiset tekevät asioita, joita ei voi itse ymmärtää. Tässä tilanteessa on myös yhteiskunnan etu, että vanhemmat pääsevät surunsa ylitse mahdollisimman nopeasti, että pystyvät palaamaan esim. työelämään. Rakkauden ja läheisyyden voimaa ei voi vähätellä ja se on otettava huomioon myös pienten lasten hoitotoimissa. Ja meidän aikuisten on pidettävä huoli siitä, että lasten oikeus rakkauteen ja läheisyyteen toteutuu. He eivät itse vielä pysty eivätkä kykene. Sen vuoksi kehotan kyseenalaistamaan määräykset ja ohjeet. En kannata vastaanpanemista enkä taistelua tai vastustamista, mutta kyseenlaistamista. Ovatko kaikki määräykset ja ohjeet sellaisia, joille löytyy TODELLA järkeenkäypä syy niitä noudattaa. Ja erityisesti lasten kyseessä ollessa ovatko nämä määräkset ja ohjeet ainoastaan meidän aikuisten maailman "mukavammaksi ja helpommaksi" tekeviä asioita. Toivon näille kaikille pienille elämänaluille, että he saavat kaiken sen hoidon, läheisyyden ja rakkauden, joka vaan ikinä on heille mahdollista antaa. Ja heidän vanhemmilleen voimia ja rohkeutta kyseenalaistaa asioita sekä käydä läpi niitä vaikeitakin vaiheita, joita edessä ja tässä hetkessä on. Ja toistan vielä: Ei ole mitään järkeenkäypää syytä sille, että lapselta estetään vanhempinen läsnäolo, läheisyys ja rakkaus. Kaikki esitetyt syyt ovat tekosyitä. Ja niitähän voi keksiä ja kehitellä kaikenlaisia.