Elävä keskusta ilman toriparkkia

Kallioparkki

/ #37 Elävä keskusta ilman toriparkkia

26.05.2012 13:29

Tuollaisia näennäisesti oleellisia väittämiä käyttäen rakennusteollisuus lobbaa itselleen tärkeitä hankkeita lama-aikana.

Turun nykyisen Kauppatorin toiminta on ja on ollut ja tulee olemaan turvattu pitkään toriparkista riippumatta. Korvaavaa sijaintia kauppatorille tuskin tullaan löytämään. Tulevista toimenpiteistä riippuu millaiseksi tori kehittyy. Henkilöautojen tunkeminen kauppatorin alle ei lisää energiatehokkuutta - päinvastoin. Autoilu on pidettävä pois torikorttelien kaduilta. Eurooppalaisissa suuremmissakin kaupungeissa pyritään autottomin keskustoihin, silti haittaamatta autoliikennettä. Ruusuja tai työllisyyttä ei pidä käyttää tekosyinä, jos kunnollisia perusteluja ei ole mielikuvien lisäksi esittää.

Kallioparkki Louhessa takaa kaiken oleellisen eikä sotke keskustan liikennettä.