EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajo

Suna Kymäläinen
Adressin tekijä

/ #5 Hyvä Markku Nuppola,

01.07.2007 20:57

Tassun jäljillä, täällä Ruokolahdella astellaan, edelleenkin.

Ensimmäiseksi, siteeraat sanomaani lehden kirjoittaman perusteella. Yleishuomiona: lehden kirjoitukset eivät aina ole sanatarkkoja kopioita, lisäksi ne voivat sisältää toimittajan tulkintaa sanotusta.

Toiseksi: Syyt kiinteistöjen myyntiin, ovat moninaiset. Haja-asutusalueella olisi toivottavaa, että kun omakotitalosta muuttaa vakituiset asukkaat/veronmaksajat pois, siihen tilalle muuttavat toiset vakiasukkaat. On ymmärrettävästi eriasia silloin, kun talo muuttuukin ulkomailla asuvien vapaa-ajan asunnoksi ja on esimerkiksi 11 kuukautta vuodessa tyhjänä, jos se ei autioita kylää, niin mikä? Kuntataloudelle tuon mahdollisesti yhden kuukauden aikana tuleva tulo palvelu- ja elinkeinoelämälle, ei korvaa vakituisen asujan tuomia ansioverotuloja, ei myöskään sovi unohtaa, että myös vakituiset asukkaat hyödyttävät, niin palvelu- kuin elinkeinoelämää. Lopultakin voidaan ajatella olevan aivan samantekevää, minkä maalainen omistaja on, kunhan asuvat vakituisesti ja mahdollistavat omalta osaltaan kunnan verotuloilla rahoitettavia palveluita. Tätähän olen esittänyt, että olisi näyttö siitä, että on tarve asua Suomessa ja osallistua yhdenvertaisena kunnan hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Luulen, että sinäkin ymmärrät, miksi olen käyttänyt tällä alueella, Itä-Suomessa asuvana, esimerkkinä Venäläisiä. Se ei kerro kuitenkaan, minun henkilökohtaisista ajatuksistani heidän suhteensa. Ei siinäkään tapauksessa, että maan ja kiinteistöjemme myynti Venäläisten loma-asunnon tarpeisiin, on mielestäni liian lyhyt katseista toimintaa.

Ongelma syntyy tällä hetkellä meistä käsin, lainsäädäntömme mahdollistaa asian! Sitä tulisi pohtia ja siihen tällä on pyritty ottamaan kantaa. Onhan tämä uusi suuntaus, ei Suomesta ole aiemmin haluttu ostaa valtavia määriä kiinteistöjä ulkomaalaiseen loma-asumiseen. Kun ollaan uuden edessä, on luontevaa havahtua etsimään paremmin kaikkia, ennekaikkea omaa väestöämme, palvelevaa ratkaisua.