Perhepäivähoitajien palkkaus, työn määrä ja vastuu
"Äidin korvike" |
/ #26 Saako palkan työllä, vai tittelillä?24.06.2012 00:04Elikä kotona hoitava perhepäivähoitaja tekee ihan kaiken, ihan itse. Saa siitä "hyvästä" heikompaa palkkaa, kuin kanssasisarensa ryhmiksissä/päiväkodeissa. Miten tähän on tultu? Kotona hoitava pph on jäänyt jälkeen kaikista niistä korotuksista, mitä on vuosikymmenien aikana "oikeaa työtä tekevät" ihmiset saaneet. Alun pitäen pphoitajien palkka on ollut nimellinen, sillä siinä "sivussa" sitä hoitaa muidenkin lapset omien mukana, ei siitä tarvitse kunnon korvausta maksaa, sillä eihän se ole edes oikeaa työtä! Näin sitä helposti ajatellaan, kokeilkaapa TE, jotka niin ajattelette muutaman kuukauden tehdä tätä työtä, tällä palkalla, tulette huomaamaan, että tämä on, kuin onkin IHAN OIKEAA TYÖTÄ! Palkanmaksu päivänä ottaisitte hatkat! Kuka pystyisi korjaamaan tämän tilanteen kunnissa, miten saataisiin järkeä päättäjiin. Kannattaako todellakin rakentaa isoja päiväkoteja, miksei kodinomaista hoitoa suosita? Onko hienompaa sanoa, että lapseni on tarhassa, kuin että hän on pphoidossa? Luulisi, että vanhemmat arvostaisivat kodinomaista hoitoa, kouluun mennessään lapsi ehtii kyllä laitostua, mielestäni he eivät tarvitse "lasten armeijaa", vaan hoitopaikan, jossa on tuttu turvallinen hoitotäti/setä, joka on heitä lähellä ja heitä varten. Ottaa syliin ja antaa aikaansa, vaikka kotityöt kasaantuvatkin ja jäävät usein työpäivän jälkeen iltapuuhiksi. "Tämä ei ole kotisi, mutta koti kuitenkin. Avaan sinulle oveni ja otan vastaan hymyillen. Minä olen tässä, kun minua tarvitset. Katson ja seuraan sinua, miten kasvat ja kehityt. Vaikka lähdet pois, vuosien varrella kertyneet muistot eivät unohdu. Kannan niitä sydämessäni, muistoissani. Mietin, miten pärjäät eskarissa, koulussa, mikä sinusta tulee isona. Saan lukea lehdestä, kun olet valmistunut ammattiin. Olet muistoissani aina, sillä olet minulle aina se pieni ihminen, joka joskus tarvitsi minua." |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Perhepäivähoitajien palkkaus, työn määrä ja vastuu" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2001 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
381 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
655 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1883 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6394 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.