Adressi Koulukiusaamista Vastaan

Marianna Tuominiemi
Jyväsakylä

/ #31

13.07.2007 23:14

Allekirjoitin. Olen 14-vuotias, pekuskoulua käyvä nuori. Olen ollut esikoulusta lähtien koulukiusattu. Syynä on ollut lievä ylipaino. Yläasteelle siirryttäessä tilanne paheni kriittisesti. Olin todella masentunut. Viiltelin ja haudoin itsemurhaa. En uskaltanut kertoa kiusaamisesta kenellekkään, kunnes kerran lija-autossa kerroin koulumme tulioppilaalle joka istui vieressäni. Kiusaaminen loppui hetkeksi. Nyt, kahdeksannelta yhdeksännelle siirtyessäni, olen kesän aikana kuullut, että minusta kirjoitetaan perättömiä, erittäin ilkeitä ja turhia asioita suomi24-n ja Demin sivuille. sinne oli myös laitettu messenger-osoitteeni. en ole itse lukenut tätä, mutta olen saanut kuulla siitä. Ja varmasti moni koulussammekin on lueknut sen. Nyt pelottaa lähteä yhdeksänne luokalle odottaen, alkaako kiusaaminen vai ei. En halua samaan kierteeseen kuin seitsemännellä, ja haluaisin hyvät arvosanat lukioon mennessäni. Äitini vähän välittää kiusaamisestani, vaikka hän on itsekin ollut koulukiusattu. Hänen mielestään minun pitäisi odottaa, kunnes kiusaaminen on fyysistä, että siihen kannattaisi puuttua kunnolla. Tyrmistyin äitini kommenttia. Isäni oli valmis viemään asian pidemmälle, mutta se onneksi loppui. Tälläkertaa asia on niin henkilökohtainen, etten viitsi ottaa sitä kotona esille, edes isäni ei tiedä asiasta. Toivon todella, että saan olla rauhassa, mutta pitää katsoa päivä kerrallaan.
Hyvät vanhemmat, älkää MISSÄÄN NIMESSÄ kääntäkö selkäänne lapsellenne, jos hän kertoo kiusaamisesta. Silloin saattaa mennä usko ja luottamus kaikkiin aikuisiin.