LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!
Matti Ylinen Vieras |
/ #271 Lintujärvi / Liminka14.12.2010 10:36Terveiset Limingan liepeiltä tänne keskustelupalstalle. Olen seurannut mielenkiinnolla näitä turpeesta käytäviä keskusteluja monilla palstoilla. Samoilla mietteillä olen matkassa kuin kirjoittaja Inhakin. Voin nimittäin kertoa että Limingalla on perustettu lintujärvi entiselle turvetuotantoalueelle. Alue on nimeltään Hirvineva. Muistelen että joskus 1990- 1995 välisenä aikana suopohjalle alkoivat rakentaa padottamalla pientä järveä linnuille. Se oli ensin hyvin pieni järvi mutta nykyisin pinta-ala on kai jo reilusti yli 100 hehtaaria. Lintuja on aivan valtavasti. Sanoisin näin suurena luonnon ystävänä että lintujärven rakentaminen oli oikeaan osunut ratkaisu. Itse en vastusta turvetuotantoa vaikka luonnon ystävä tosiaan olenkin ja tykkään liikkua luonnossa, vaellella ja yöpyä luonnon keskellä. Ymmärrän että turvetta tarvitaan voimalaitoksiin. Työtä tämäkin suo aikoinaan toi monille ihmisille. Tuotanto työllisti ja ajot voimalaan työllisti. Suon kunnostus työllisti. Suon kuntoon laitto ja kunnossapito työllisti. Tosi iso asia pienille paikkakunnille. Ja nyt alue tuo matkailijoita ja he jättävät rahaa paikkakunnalle kauppoihin ym. Hirvineva on oiva esimerkki siitä, kuinka se tuo retkeilijöitä ja matkailijoita ja luonnon ystäviä ihailemaan lintuja. Ei ihmisiä silloin liikkunut suolla kun se oli vielä koskematon mutta nyt kun turve on pois ja tilalla kaunis järvi jossa linnut viihtyy niin näkee kuinka ihmisiä käy alueella tosi paljon ja se alkaa hyödyttää jo paljon matkailumielessä. Soita on joka paikassa tarjolla mutta tällaisia lintujärviä ei ole. Mielestäni hienoa että saatiin paikkakunnalle tällainen matkailupyydys. Monet kaupunkilaismatkailijat jotka on pienten lasten kanssa liikkeellä sanovat kuinka hienosti alue on suunniteltu. Autotie menee pitkin lintujärven rantaa pitkän matkan joten pikku lapsetkin pääsee seuraamaan lintujen elämää aivan vierestä. Ja alueella on pitkospuilla tehty luontopolku jota pitkin on helppo liikkua, on nuotiopaikka, paljon luonnosta kertovia opastustauluja, on lintutorni jne. Tulkaa kaikki viihtymään Hirvinevan entiselle tuotantoalueelle! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1939 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18053 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
886 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
628 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
460 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024