VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA
Timo |
/ #898 Re:28.07.2012 10:03Onneksi se oli vain vieraan unta. Palataanpa kuitenkin asiaan. Suomen valtion velka on kasvanut Kataisen ja Urpilaisen eurouhkapeliin osallistumisessa huomattavasti. Vielä 2011 velka oli 79 miljardia, kun maaliskuussa 2012 luku on eurostatistikan mukaan kasvanut 93,32 miljardiin. Obaman ei uskoisi aloittavan vielä ainakaa avoimia sotatoimia Lähi-Idässa presidenttikamppailun vuoksi,joten tilanne saa vielä jatkua entiseen tapaan. Euroopassa Espanjaa tuetaan ja Kreikka saa "3.tukipakettinsa". Kun EVM tulee luultavasti voimaan Schäuble palaa Espanjan 300 miljardin tukipyyntöön siis sen jo myönnetyn 100 miljardin lisäksi kertovat saksalaislehdet. Eiköhän ala jo tuulla liian kovaa jotta pieni Suomi-laiva kestää aallokot. Sittenhän on sentään luvattu käsitellä EVM:n etusijakysymys eduskunnassa. Näiden aktuaalisten kysymysten hoidossa ei ulkoparlametaarisella pikkupuolueella IPU:lla ole minkäänlaista valtaa tai voimaa,vaan IPU:n rooli on pelkästään informatiivinen, asian selvittäminen kansanedustajillemme. "Uuden puolueen perustaminen" tai kasvattaminen Suomessa on tässsä akuutissa euro-ja globaalin maailmantaloudenkriisissä kontra-produktiivista. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3923 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1486 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
226 Luotu: 29.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
460 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1858 Luotu: 22.03.2025
Skeittipuisto Viialaan
123 Luotu: 11.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1570 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20508 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
104 Luotu: 07.05.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
99 Luotu: 12.05.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
86 Luotu: 11.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1876 Luotu: 09.05.2022
Suomenhevoselle liputuspäivä.
444 Luotu: 19.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
572 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11366 Luotu: 03.02.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
51 Luotu: 08.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
697 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
604 Luotu: 01.03.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
505 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2513 Luotu: 15.07.2023