Adressi eläinsuojelurikosten rangaistusten koventamiseksi
Nea Torniainen espoo |
/ #5728.07.2007 18:58Siis jos mulla olis koira ja se olis tottelematon njiin en kyllä vois tehdä mitään sellaista mitä noissa esimerkeissa mainittiin. Se olisi niin epäoikeudenmukaista. Siis kun ei ne ole tehneet mitään. Ne on ihan syyttömiä. Ehdottomasti kovempia rangaistuksi koska, eläinrääkkäys ei ole pikkuasia. Eläaimilläkin on tunteet, vaikkei ne niitä aina osaa ihan yhtä selvästi ilmaista kuin ihminen. Siis sehän voi olla ihmiselle itselleenkin aika vaarallista. Vihainen koira parvekkeella.... Kylmät väreet tulee jo ajatellessakin. Lopettakaa eläinten kiduttaminen niin ei tule niitä ongelmia. Haloo hyvät ihmiset järki, päähän. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Adressi eläinsuojelurikosten rangaistusten koventamiseksi" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16854 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1406 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1225 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
993 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12581 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
715 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2518 Luotu: 08.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
546 Luotu: 27.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
343 Luotu: 29.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
202 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
323 Luotu: 26.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4091 Luotu: 13.01.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
183 Luotu: 06.05.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
140 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
139 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
236 Luotu: 28.04.2024
Rauman kyläkoulut säilytettävä osana kouluverkkoa
1337 Luotu: 23.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.