MUSIIKKI- JA KONGRESSITALO TURKUUN

Ei musiikkitaloa

/ #14 Re: Ei tarvetta musiikkitalolle

07.10.2012 16:50

#11: Logomo - Ei tarvetta musiikkitalolle 

Tässä osuttiin naulan kantaan. Turkuun ei tarvita uutta musiikkitaloa. Valitettavasti tässä kaupungissa on kuitenkin se piirre, että tarvetta ja haluamista ei pystytä erottamaan toisistaan. Turussa toimitaan näin ja on aina toimittu. Turkuun ei esim. tarvita uutta maanalaista pysäköintiluolaa, mutta tietyt henkilöt haluavat sen - omaksi monumentikseen. Vaikka kaikki kaupungin pysäköintitilat olisivat lähes tyhjinä, pystyy joku silti perustelemaan toriparkin olevan tarpeellinen. Samanlaisesta asiasta on kysymys musiikkitalossa. Sille ei ole todellista tarvetta, mutta joku sen haluaa. Nyt sen haluajiksi on "puuhailtu" kaksi taiteilijaa, jotka ovat tietysti allekirjoittaneet addressin. Kun Hämähäkkitontilla kesällä konsertoitiin, ei toinen taiteilijoista saapunut edes paikalle. Julkisuudessa ei ole kerrottu, miksi näin pääsi käymään.

Siis: Turussa ei järjestetä niin paljon konsertteja tai muitakaan tilaisuuksia, että ne eivät mahtuisi pidettäväksi jo olemassa olevissa tiloissa. Nykyisiä tiloja kannattaa ehkä parantaa/korjata, mutta uutta ei tässä vaiheessa kannata rakentaa.