Adressi Iita-koiran pelastamiseksi

Jouko Lukkarinen - kennel Turva Turrin

/ #75 Re: Re: Re: Voi päivää

18.11.2012 20:57

#65: Ops,Halusin sittenkin massia.. - Re: Re: Voi päivää

Tulenheimon Farida tuli meille 14.11.2009 astutuspalkkio pentuna, ja parin viikon päästä meille saapui hoitoon Tulenheimon Fiona, jonka kasvattaja joutui hakemaan pois Sastamalasta jossa se oli viety veljensä Penan kanssa paikalliseen koiratarhaa (koirien ottaja ei ilmeisesti halunnutkaan pitää niitä). Fiona tuli meille Iitan kaveriksi noin 2kk ajaksi (kasvattajan mukaan miehensä ei sietänyt pentuja), jonka jälkeen Fiona sai todella hyvän ja rakastavan kodin Etelä-Pohjanmaalta.

Mitä taas Iitaan tulee, hän oli meillä täydellinen perheenjäsen. Oli mukana kaikkialla, joten mielestäni sillä selittyy tuo upea ihmisystävällinen luonne. Kävimme mätsäreissä, haimme näyttelystä ensimmäisen SERT:n ja ROP:n, luonnetesti läpi pistein 162. Tuomareiden mielestä tasapainoinen ja upea luonne. Kävimme myös Jyväskylässä järjestetyssä Maailman Eläintenpäivä -tapahtumassa, jossa pidettiin rotuesittely mm. kaukkareista, ja Iita oli siellä mallina. Väittämää 3 omistajasta ihmettelen. Iita lähti tuttuun sijoituskotiin 22.4.2011 uroksen kaveriksi narttujen välisen johtajuuskiistan takia (mikä tässä tapauksessa tarkoittaa jatkuvaa rähinää ja tappeluita), eli lähti meiltä n. 1,5v iässä. Ennestään tuttu kaveri kysyi, että suostunko myymään Iitan. Vastasin, että en (HUOM, Iitaa EI hänelle kaupattu), mutta ehdotin sijoitusta. Viikon harkinnan jälkeen Iita lähti sijoituskotiinsa kaukkariherran sekä hevosten, lampaiden yms. kaveriksi.

Mutta kuten oikeassa elämässä joskus käy, perhe syiden (en rupea asiaa enempää vatvomaan) takia Iitalle jouduttiin noin vuoden päästä ruveta etsimään uutta sijoituskotia kiireisesti. Silmiin pisti eläinpalstan viesti; omakotitalo kirkkonummella, aidattu piha yms. etsii koiraa. (Ilmoituksesta kuvakaappaus). Lopun voi lukea Iitan etsintäkuulutuksesta.

Iita on yhä edelleenkin nimissäni Suomen Kennelliitossa. Jos näin ei ole, kyseessä on asiakirjaväärennös. Mitään kauppakirjaa tai sijoitussopimusta ei ole tehty Jenni Virran/Piirosen tai Jani Juhani Nikanderin kanssa, koska heidän antamansa nimi- ja osoitetiedot olivat väärät. Kuten myös tiedot koiran elinolosuhteista. ”Ainoaksi koiraksi”, noh, miten sen nyt ottaa jos kerrostaloyksiössä on 3 huskyä ja viime tietojen pohjalta ehkä myös typätty kaukkari uros.

Ja mitä tulee tuohon vanhan koiran pennutukseen jossa mainitaan 8 vuotta. Haluaisin oikaista. Sinna on 7 vuotias huippukuntoinen narttu. Tuon kyseisen kirjoittajan tiedot eivät ole oikein ajantasalla. Ilmeisesti sama ihminen joka on yrittänyt pilata parin muunkin kasvattajan maineen (näistä löytyy kiistaton näyttö).

Ystävällisenä pyyntönä näille jotka tietävät asiani paremmin kuin minä itse, pyytäisin ystävällisesti että kirjoittaisitte rehellisinä ihmisinä omalla nimellänne, tuo nimimerkin käyttö tuntuu lähinnä lapselliselta koska tiedän 90% varmuudella kenen tekstejä nämä ovat.