Adressi Israelin tueksi!
Pasi Turunen |
/ #1403 Re: Gaza - Israel: Maailma ei piittaa Hamasin18.11.2012 21:29#1402: Pasi Turunen - Gaza - Israel: Maailma ei piittaa Hamasin http://www.patmos.fi/filebank/4197-hamasRaketit.jpg...
Tässä tilanteessa suomalaiselta medialta ei voi odottaa järin paljon syvällistä analyysia. Uutisointi seuraa vanhaa kaavaa, jossa ”kaikki alkoi siitä kun Israel ampui takaisin”. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan: ”Israel teki Gazaan yli 20 ilmaiskua ja tappoi Hamas-johtajan” (14.11.2012). Vasta kahdeksan kappaletta luettuaan artikkelissa kerrotaan, että ”Israeliin ammuttiin ennen vastaiskuja noin 120 rakettia, joista loukkaantui 12 israelilaista.” Hesarin jutun kruunaa lopussa oleva asiavirhe, jonka mukaan Hamas on hallinnut Gazan aluetta vuodesta 2007 ja Israelin sanotaan vetäytyneen sieltä ”vuotta aikaisemmin” (2006). Israel vetäytyi Gazasta 2005. Israel on koonnut runsaasti maajoukkoja Gazan rajalle ja saattaa aloittaa jonkinlaisen maaoperaation minä hetkenä hyvänsä. Suomalaisasiantuntijat ovat arvioivinaan tätä kaikkea siten , että Netanjahu kerää vaalien alla poliittisia pisteitä. Kaikessa voidaan tietysti nähdä politiikkaa, jos niin halutaan. Mutta eiköhän todellinen syy ole, kuten alussa mainitsin, että Gazasta on tämän vuoden aikana ammuttu Israeliin yli 1000 rakettia. Siinä olisi syytä kerrakseen mille tahansa valtiolle ryhtyä vastatoimiin. Eräs puhutteleva esimerkki tästä on aivan äskettäin BBC uutisyhtiön videopätkässä nähty tapaus, jossa kannettiin ”haavoittunutta” miestä syrjään, mutta puoli minuuttia myöhemmin sama mies ilmestyi uudestaan kuvaan täysin vahingoittumattomana. Ihme! Ei vaan taitavasti toteutettu näytelmä läntisten tiedotusvälineitten kuvaajia varten. http://www.patmos.fi/filebank/4193-BBC01.jpg... http://www.patmos.fi/filebank/4194-BBC02.jpg... Monet suomessakin arvelevat, että jos Israel vain suostuisi puhumaan palestiinalaisten kanssa ja juttelisi heille niin raketti tuli loppuisi. Näin ajattelevat eivät tunne lainkaan Hamasin ideologiaa, joka ei ole kiinnostunut juttelemaan juutalaisten kanssa. Hamasin poliittisessa ohjelmassa lietsotaan juutalaisten kansanmurhaa. Gazaa hallitsevan terrorijärjestön tavoite ei ole palestiinalaisvaltion perustaminen vaan juutalaisvaltion tuhoaminen. Kuvaavaa tästä asenteesta on pari poimintaa sosiaalisesta mediasta. Operaatio Pilvenpatsaan alettua silmiini osui pari FaceBook päivitystä, jotka olivat ilmestyneet Israelin puolustusvoimien Facebook sivulle. Niistä ensimmäisessä kirjoittaja hoki nimeä ”Adolf Hitler” sydämien kera. Toisessa päivityksessä Anwar Abdullah niminen henkilö kirjoitti: ”Me elämme taivasta, te elätte tätä maailmaa varten… joten te pelkäätte kuolla ja me … kuolema on ainoastaan kohtalo Jumalalta … tervetuloa milloin vain haluatte” http://www.patmos.fi/filebank/4195-hitler.jpg... http://www.patmos.fi/filebank/4196-welovedeath.jpg...
------- Muista Israelia rukouksin ja rakkaudenlahjoillasi. Aivan uusin patmosposti, joka tulee kotiisi mikäli olet patmospostin tilaaja, kertoo miten voit auttaa Israelia hädässä juuri nyt. Seuraa näissä merkeissä myös nettisivujamme alkavalla viikolla. Hän joka Israelia varjelee ei nuku eikä torku. |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3436 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20415 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1292 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1461 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
396 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
308 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
539 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2498 Luotu: 15.07.2023
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1005 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
660 Luotu: 13.03.2025