Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #3557 Re: Re: Ilmestyskirja: Kolmas temppeli, joka häpäisee Messiaan uhrin, tuhotaan12.01.2013 18:51
Tämä kohta puhuu Tuhatvuotisesta Valtakunnasta. Sen uhrikaluja eivät Jeesukseen uskomattomat äärijuutalaiset ole nyt valmistamassa, vaan sen temppelin rakentavat Yeshuaan, Messiaaseen uskovat juutalaiset. Ennen Tuhatvuotista Valtakuntaa Jeesus on palannut noutamaan omansa, joten pakanakansoista muodostuva Kristuksen ruumis on silloin jo Taivaassa. Ennen Tuhatvuotista Valtakuntaa Jumala on koetellut ja karsinut juutalaiset, ja vain 1/3 on jäljellä: ne, jotka sanovat: siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä. Näin Jeesus lupasi, ennen kuin juutalaiset hylkäsivät ja vaativat roomalaisia ristiinnaulitsemaan Hänet (juutalaisella oikeudella ei ollut Rooman Imperiumin alaisena oikeutta antaa kuolemantuomioita, muuten he olisivat tuominneet ja teloittaneet Jeesuksen itse):" Te ette näe minua, ennenkuin sanotte: Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä." Juutalaisista jäljellä siinä vaiheessa ovat vain Yeshuan Messiaaksi tunnustavat juutalaiset. Silloin juutalaiset viimein täyttävät kutsumuksen, joka heillä on kansana ollut tuhansia vuosia, mutta josta he ovat kieltäytyneet: heistä tulee viimein Jumalan pappiskansa kaikille kansoille. Silloin kaikki pakanakansat tulevat juutalaisten Temppelivuorelle, ja etsivät ja palvovat Yeshuaa, Messiasta Jumalan oman pappiskansan kanssa.
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46431 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
872 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
810 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
683 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10918 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
276 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
226 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
194 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025