Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!


Vieras

/ #3574 Kuolleenmeren kääröjä voi tarkastella ensi kertaa netissä

16.01.2013 15:15



Kuolleenmeren kääröjä voi tarkastella ensi kertaa netissä



Kuolleenmeren kääröjen löytymisen 65. juhlavuoden kunniaksi Israelin antiikkivirasto ja Google ovat tänään julkistaneet Kuolleenmeren kääröt Leon Levy -kirjaston kotisivuilla. Yleisö tutustua Kuolleenmeren kääröjen yli 5000 kuvan kokoelmaan, jonka laatu on ennaltanäkemätön.

- Vain viidellä konservaattorilla maailmassa on oikeus käsitellä Kuolleenmeren kääröjä. Nyt jokainen maailmassa voi "koskettaa" kääröjä näytöllään ja nähdä ne alkuperäisiin kääröihin verrattavissa olevan laatuisina, kertoo Israelin antiikkiviraston johtaja Shuka Dorfman.

Kokoelma sisältää joitakin tunnetuimmista teksteistä, kuten kopion kymmenen käskyä sisältävästä viidennestä Mooseksen kirjasta. Näytillä on myös osa luomiskertomuksen kuvaavasta ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisestä luvusta, jonka päiväys on ensimmäisellä vuosisadalla eKr.

Kirjasto sisältää myös joitakin psalmien kopioita sekä satoja muita 2000 vuotta vanhoja tekstejä, jotka valottavat raamatullisia tutkimuksia, juutalaisten historiaa ja kristinuskon syntyä.

Kääröjä pidetään 1900-luvun tärkeimpänä arkeologisena löytönä. Vuonna 1947 beduiinipaimen löysi luolan etsiessään kadonnutta vuohea Juudean aavikolla. Luolasta hän löysi saviruukun, jonka sisällä oli 2000 vuotta vanhat kääröt.

Lopulta aarteenetsijät ja arkeologit löysivät jäänteitä sadoista muinaisista kääröistä lähistöllä olevista luolista. Nämä muinaiset papyrus- ja pergamenttikappaleet, jotka sisältävät vanhimman kopion hebreankielisestä Raamatusta, olivat säilyneet kaksituhatta vuotta kuumassa ja kuivassa aavikon ilmastossa.



Talmudin tekstiä:



147. Sabbath 116a:

Kristilliset kirjat (mm. Uusi testamentti) tulee polttaa;

Uusi testamentti on kuin tyhjä paperi. – -

Missään olosuhteissa ei saa mennä kristityn taloon. – -

Kristittyjen vihaamiseen käsketty Ps. 139:21:ssä.



148. Sabbath 46a (Jerus. Talmud):

Harhaoppisten (= kristittyjen) kirjat, jotka synnyttävät vihamielisyyttä, epäsopua ja riitaa Israelin ja Jumalan välille, täytyy kaikki tyynni polttaa.



149. Sabbath 116a:

Evankeliumit ovat tyhjän paperin perätön väite ja tyhjän paperin synti.



150. Sanhedrin 90a, 100b:

Jotka lukevat ei-kanonisia kirjoja (Uutta testamenttia), niillä ei ole mitään osuutta tulevaan elämään.

 



Juutalaisten lakien mukaan termillä ”ihminen tai ihmisyys” tarkoitetaan vain juutalaisia sanoo Israel Shahak, joka on kirjoittanut kirjan ”Juutalaisten historia ja uskonto: 3000 vuoden taakka”.

Useiden ortodoksijuutalaisten rabbien mielestä kansainvälisten lakien tuomitsema siviilien tarkoituksellisen tappamisen ja omaisuuden tuhoamisen edustaa kristillisiä arvoja, eikä siksi sido juutalaisia.



Vuonna 2006 Länsirannan juutalaisasutusten Rabbien Neuvosto kehotti armeijaa ”unohtamaan kristillisen moraalin ja tuhoamaan vihollisen pohjoisessa (Libanon) ja etelässä (Gazan kaistale).”

Tällaiset rasistiset ja vihamieliset puheet eivät juuri aiheuta hämmennystä Israelissa, edes älymystössä tai yhteiskunnassa yleensä.


Mutta essealaisten opin mukaan kyse on rikoksesta Jumalaa vastaan.



http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2000_06/jeesus.html

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=6182


Blogikirjoitus: Seppo KJ Utria
15.1.2013, Verkkomedia.org

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…