Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen

#35: lisää ratikoita, lisää pyöräteitä - Kaksi eri asiaa

Raivo ei  kohdistu pyöräilyyn vaan siihen, että autoilua suosivaa liikennepolitiikkaa yritetään vihertää rakentamalla rysäyksessä mahdollisimman tiheä pyörätieverkosto samalla kun joukkoliikenteen palvelua heikennetään.  Jos autoilijoiden pöydiltä putoavat murut jaettaisiin oikeudenmukaisesti, se merkitsisi joukkoliikennettä käyttävän enemmistön suosimista suhteessa pyöräilevään vähemmistöön eikä päinvastoin. Mutta miksi kumpienkaan on tyydyttävä muruihin?

Vaikka bussilinjan muutos, ratikkapysäkkien poisto, lehmuskujan kaato ja pyörätiet eivät tässä nimenomaisessa tapauksessa näyttäisi liittyvän toisiinsa, niin kaupungin päätöksenteon tasolla kaikki liittyy kaikkeen, tai ainakin sen pitäisi. Jos autoliikenteen lisääntymisen takia ei jouduttaisi vähän väliä tekemään satojen miljoonien investointeja, niin ehkä Mechelininkadun lehmuksiakaan ei tarvitsisi säästösyistä parturoida kerralla. Tai jos ei tehtäisi kadulle pyöräteitä, niin säästyvillä kolmella miljoonalla hoitaisi puukujannetta pitkään. Siitä, joka vain pyöräilee Mechelininkadun läpi voi puiden vaihtuminen taimiin olla yhdentekevää, mutta kadulla asuville ei. Varsinkin vanhemmille asukkaille se merkitsee samaa kuin jos puut poistettaisiin lopullisesti, sillä he eivät enää nykyisenkokoisia pölyä sitovia ja melua vaimentavia lehmuksia ehdi nähdä.

Jos tavoitteeksi ei voida ottaa muualta Helsinkiin tulevien autojen jättämistä liitäntäparkkeihin ja matkan jatkamista joukkoliikennevälineellä, niin miksei autoilijoilta aleta kerätä edes tiemaksua? Jos autoilu ei siitä vähenisi niin ainakin kaupunki saisi lisää rahaa uusiin tieremontteihin ja joukkoliikenteen parantamiseen.