Porin yhteiskampus Puuvillaan!

Rahat opetukseen ja tutkimukseen - ei uusiin seiniin

/ #24 Re: Oma osuus

05.02.2013 00:06

#23: - Oma osuus

Kirjoituksen #22 tarkoitus oli siis kyseenalaistaa koko yhteiskampushanke, jos/kun mitään todellisia synergiahyötyjä ei aiemmistakaan samojen seinien sisällä toimimisesta ole realisoitunut. Epäilemättä edullisinta kaikille osapuolille on tällöin jatkaa nykytiloissaan. Adressin allekirjoittajien toive Porin yliopistokeskuksen säilymisestä arvoisissaan puitteissa Puuvillassa voisi siten toteutua.

Piti vielä edellisen kirjoitukseni (#22) jälkeen kaivaa Linnan selvitys esiin, josko sieltä olisi perusteluja yhteiskampukselle löytynyt. Oleellisin sieltä löytämäni tiivistyy seuraavaan: "Selvitetään, olisiko mahdollista ja tarkoituksenmukaista siirtää Porin yliopistokeskuksen toiminnot ammattikorkeakoulun yhteyteen Vähärauman Tiedepuistoon."

Eli Linnankaan mielestä hänen esittämiensä muiden kehittämisajatusten edellytys EI ole SAMK:n ja Yliopistojen yhteiskampus!

Onkohan tuollainen Linnan esittämä selvitys tehty?

Epäilen, että tekemättä on jäänyt. Selvitykseltä olisi ainakin pitänyt edellyttää yhteiskampuksen hyötyjen aukotonta osoittamista, eikä vain vaihtoehtoisten paikkojen miettimistä. Toki rakennuksista on päättäjien paljon helpompi puhua kuin satakuntalaisen korkeakoulutuksen ytimestä - aluetta palvelevasta opetuksesta ja tutkimuksesta.