Kiireellinen vetoomus Pennalan koulun etäkouluun siirtymisestä joulukuussa 2021
Orimattilassa 10.12.2021
Hyvät Orimattilan opetus-ja kasvatusjohtaja Mika Silvennoinen, hyvinvointijohtaja Kristiina Hämäläinen, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenet sekä Päijät-Hämeen hyvinvointyhtymän terveys-ja hyvinvointipalveluiden toimialajohta Tuomo Nieminen sekä infektiosairauksien ylilääkäri Ville Lehtinen.
Me Pennalan koulun oppilaiden huoltajat ja Pennalan koulun vanhempainyhdistys ry haluamme ilmaista syvän huolemme turvallisen koulunkäynnin osalta. Joulukuun aikana Pennalan koulun kaikilla luokilla on ilmaantunut useita koronavirustartuntoja sekä joukkoaltistumisia. Altistumisista huolimatta vain osa luokkien oppilaista on asetettu karanteeniin. Tartunnat jatkuvat ja phhykyn tartuntatautien jäljityksen yhteydenotot tulevat suurella viiveellä. Altistuneet, karanteenissa olevat oireettomat oppilaat eivät tällä hetkellä pääse testattaviksi. Karanteenin päättyessä oppilaat palaavat takaisin kouluun, tietämättä kantavatko esimerkiksi virusta oireettomasti ja näin ollen tartuttavat edelleen jolloin ollaan karanteenikierteessä. Tällä hetkellä oppilaissa on useita joita on asetettu uuteen karanteeniin edellisen päätyttyä.
Koronatilanne on vaikea koko phhykyn alueella. Koko väestöön suhteutettu ilmaantuvuusluku on korkein koko epidemian aikana. Sairaalahoidon tarve on erittäin korkea, emmekä omalta osaltamme halua kuormittaa tartuntatautien jäljitystä ja sairaanhoitoa.
Toivomme, että Orimattilassa otetaan huomioon huolemme ja ennenkaikkea lastemme ja koulun henkilökunnan terveys. Vaadimme, että Pennalan koulu siirtyisi etäkouluun välittömästi kaikkien koululuokkien osalta. Koulussa on oltava koulurauha, niin opiskeluun kuin työntekooon, emme halua että kukaan joutuu ehdoin tahdoin altistumaan vakavalle virukselle, kun se silmin nähden leviää nyt Pennalan koulussa ja niin edelleen koulusta perheisiin.
Pyydämme teitä kiireellisesti ottamaan asian käsittelyyn, että Pennalan koulu siirtyisi täysipainoiseen etäopetukseen mahdollisimman pian, jotta saataisiin tartunnat laskuun. Toivomme, että saisimme näin lapsillemme ja koulun henkilökunnalle koulurauhan ja työrauhan, sekä voisimme rauhallisin mielin viettää kukin joulua läheistemme kanssa ilman pelkoa tartunnoista ja sen vakavista seurauksista.
Me allekirjoittaneet vaadimme Pennalan koulun siirtymistä etäkouluun kaikkien turvallisuuden hyväksi.
Pennalan koulun vanhempainyhdistys ry. Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45546 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1742 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
269 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
145 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025