Koirapuisto Merimaskuun!
Allekirjoitathan myös kuntalaisaloitteen: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/28989
Tällä adressilla pyydetään Naantalin kaupunkia rakennuttamaan mahdollisimman pian koirapuisto Merimaskuun. Alueella on paljon koiratalouksia, joten kysyntää koirapuistolle alueella on paljon ja kysyntä kasvaa vuosi vuodelta.
Koirien hyvinvoinnin kannalta liikkuminen vapaana ja leikkiminen lajitovereiden seurassa on tärkeää. Koirapuisto antaisi tällaiselle toiminnalle turvallisen mahdollisuuden.
Allekirjoittamalla tämän adressin edistät koirapuisto hanketta Merimaskuun, sekä sitoudut myös käyttäessäsi puistoa korjaamaan jälkesi ja pitämään puiston siistinä. Kunta hoitaa puiston rakentamisen ja tarvittavat jäteastiat, kuten niiden tyhjennyksen.
Merimaskulaiset koiranomistajat ovat jo vuosia toivoneet, että Merimaskuun perustettaisiin koirapuisto.
Koirapuiston tuomia hyötyjä:
- Koirat saisivat ulkoilla vapaasti valvotulla alueella
- Koirat oppisivat kanssakäymistä muiden koirien kanssa valvotusti
- Koirien karkaaminen ja irrallaan juokseminen ei-toivotusti vähenisi
- Toimii koiran omistajille myös virkistyspaikkana, sekä luo sosiaalisia suhteita. Antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden tavata koiria ja koiraihmisiä valvotussa ympäristössä, aidan toiselta puolelta, esimerkkinä koiria pelkäävät lapset tai koirista pitävät, mutta vaikeasti liikkuvat henkilöt.
- Hyvät koirapuistot tunnetaan laajalti koirapiireissä Suomessa ja nähdään elinvoimaisen kunnan merkkinä.
- Edullinen perustaa, sekä huoltaa; perustuu pääasiallisesti käyttäjien velvollisuuteen siivota oman koiran jätökset.
- Tuo taajamaan lisää ihmisiä. Koirapuistot.com on koiranomistajien keskuudessa tunnettu sivusto, josta koirapuistot löytyvät kartalla.
Koirapuistosta yleisesti:
- Hyvä koirapuisto on tarpeeksi laaja, ja siinä on erilliset puolet pienille ja suurille koirille. Näin luodaan turvallisia virikkeitä ja opetetaan sosiaalisia taitoja erikokoisille koirille.
Koirapuiston säännöistä:
- Huolehdi, että koirallasi on rokotukset ajan tasalla
- Jokainen omistaja on vastuussa omasta koirastaan
- Jokainen siivoaa jälkensä, roskat ja jätökset roskikseen.
Vaadimme, että kaupunki ottaa myös nelijalkaiset ystävämme huomioon kaupunkisuunnittelussa!
Jaathan tämän ystävillesi esim. Facebookissa tai Whatsappissa, kiitos.
Jutta Schwela Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45702 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2333 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
229 Luotu: 01.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
223 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
216 Luotu: 03.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
215 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
142 Luotu: 07.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
123 Luotu: 23.06.2025