Kotinummen koulun lakkauttaminen
"Helsingin virkamiehet ovat laatineet lakkautuslistan, jolla on yli 80 koulua, terveysasemaa, kirjastoa, päiväkotia, nuorisotaloa ja liikuntapaikkaa." Perusteena on "säästäminen seinistä", eli kaupungin sisäistenvuokrien siirtäminen muihin toimintoihin. lainaus HS 1.12.2009
Kotinummen ala-aste, Helsingin Malmilla, on lakkautusuhan alla. Koulussa toimii ala-aste, jossa oppilaita on 168 (lukuvuonna 2009-2010). Lakkauttaminen tapahtuisi vuosien 2011-2014 aikana.
Koululaisia ollaan siirtämässä Hiidenkiven ja Malmin kouluihin, joissa toisessa oppilaita 770 ja toisessa 241 (ala-asteen puolella), lukuvuonna 2009-2010. Kouluissa toimii sekä ala- että ylä-aste.
Kokemuksien perusteella tällaiset suuret koulut eivät ole lainkaan hyviä pienten lasten koulutaipaleen alulle.
Kotinummen koulun yhteydessä on päiväkoti ja samalla alueella toimii Kotinummen leikkipuisto, joka hoitaa koulun iltapäivätoimintaa. Lähialueella on myös toinen päiväkoti. Tämä on tuttu ja turvallinen polku lapsille vauvasta isoksi koululaiseksi asti.
Emme halua siirtää lapsiamme suuriin kouluihin, joissa useita satoja lapsia.
Me allekirjoittaneet vastustamme Kotinummen ala-asteen lakkauttamista!
Erja Koivunen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45878 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1882 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1470 Luotu: 16.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10642 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
403 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
334 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2381 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
258 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
251 Luotu: 01.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
831 Luotu: 14.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
242 Luotu: 30.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
234 Luotu: 03.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
229 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
739 Luotu: 12.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
159 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20928 Luotu: 20.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
224 Luotu: 13.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
128 Luotu: 10.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
125 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
121 Luotu: 18.06.2025