Kuninkuusravit 2020 ajettava
Kuninkuusravit ovat suomalaisen ravikansan vuoden kohokohta. Kilpailulla on pitkät perinteet ja historia. Kuningas- ja kuningatartittelit ovat erittäin arvostettuja lajin sisällä. Ensimmäiset Kuninkuusravit kilpailtiin vuonna 1924 ja ainoastaan sotien vuoksi Kuninkuusravit ovat jääneet ajamatta. Tänä vuonna kuninkuudet uhkaavat jäädä jakamatta, sillä koronavirusepidemian vuoksi Kuninkuusravit on päätetty siirtää ensi vuoteen.
Kuninkuusravien tilalle on tänä vuonna noussut Raviturnajaiset, joka ei nimenä ikävä kyllä kerro mitään potentiaaliselle yleisölle. Mikäli elokuun ensimmäisenä viikonloppuna joka tapauksessa ravataan tasokkaat ravit, joissa suomenhevoset esittävät pääroolia ja palkintopöytä on katettu, mikä estää jakamasta arvostettuja titteleitä? Yleisön puuttuminen tietenkin syö osaltaan tunnelmaa, mutta laskeeko se kolmen kisan hurjan uurastuksen tuoman tittelin arvoa?
Ehkä jollain hevosella on tänä vuonna viimeinen kilpailukausi ja sitä myöten viimeinen mahdollisuus kisata titteleistä? Joku toinen saattaa olla juuri tänä vuonna parhaimmillaan, mutta palkitaankin vain Raviturnajaisten voitolla. Olisi väärin, jos kuningas- ja kuningatartitteliä ei tänä vuonna jaettaisi. Vain siksi, että paikalle ei voida ottaa yleisöä.
Asialla on myös koko lajin kannalta valtava merkitys. Elämme täysin poikkeuksellista aikaa, jonka myötä urheilutarjonta, muusta viihteestä puhumattakaan, on normaalia vähäisempää. Raviurheilulle tilanne tarjoaa upean näyteikkunan. Hyvin markkinoituna Kuninkuusravit keräisi tv-katsojia myös lajin vakioharrastajien ulkopuolelta, minkä myötä lajin pariin saattaisi päätyä suurikin määrä uusia kiinnostuneita ihmisiä. Onko raviurheilulla todella varaa jättää tällainen tilaisuus käyttämättä? Nyt on tärkeän päätöksen aika. Ja sen päätöksen pitää tulla nopeasti.
Vaadimme, että myös tänä vuonna kruunataan uusi ravikuningas ja ravikuningatar. Seinäjoella, tai jossain muualla. Allekirjoita, jos olet samaa mieltä! Toimitamme vetoomuksen ja listan allekirjoituksista Suomen Hippoksen valtuuskunnalle maanantaina 1.6.2020.
Kari Eriksson
Harri Haavisto
Viena Kauppi
Kari Eriksson, Harri Haavisto ja Viena Kauppi Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1407 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3498 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
392 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
422 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
118 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
53 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1482 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11335 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025