Kunnioitusta suomenhevoselle

 

 

Vetoomuksemme suomenhevosen puolesta

Me allekirjoittaneet suomenhevosten ystävät haluamme nostaa keskusteluun suomenhevosen aseman säilyttämisen ja parantamisen hevosalan oppilaitoksissa sekä lajiliitossa.

Suomenhevosta on jalostettu omana ainutlaatuisena rotunaan vuodesta 1907 ja ne ovat suorituskykyisiä, helposti käsiteltäviä, hyväliikkeisiä, kestäviä ja terveitä. Suomen hevoskannasta noin kolmannes edustaa suomenhevosrotua. Suomenhevonen vetoaa historiallaan ja symbolisuudellaan kansallisiin tunteisiin ja on osa suomalaisuutta tarjoten monipuolisia mahdollisuuksia hevosalan palveluiden markkinointiin, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Suomenhevonen toimii esimerkiksi ratsastuksen eri lajeissa, raviurheilussa, työhevosena, valjakkoajossa sekä erilaisissa hevosavusteisissa terapiamuodoissa. Suomenhevosella voi kilpailla menestyksekkäästi vaativalle tasolle asti ja se soveltuu mainiosti myös hevosharrastuksen alkutaipaleella olevien opastajaksi. Monipuolisuudessaan rotu on ylivertainen ja monesta suomenhevosesta on elämänsä aikana suorittamaan useammassa eri lajissa, toisinaan jopa yhtäaikaisesti. Suomenhevosen tarjoamia elämyksiä ei voida jäljitellä.
Suomenhevosharrastajia on Suomessa alati kasvava määrä ja tästä on todisteena suuret osallistujamäärät ratsujen ikäkausikilpailuissa, Suomenratsujen Kuninkaallisissa sekä Kuninkuusraveissa. Suomenhevonen yhdistää suurta osaa hevosharrastajista, jotka ovat kaiken suomalaisen hevosurheilun kantava voima ja perusta.

Me allekirjoittaneet emme hyväksy suomenhevosta väheksyviä julkisia lausuntoja valtio- ja jäsenrahoitteisilta tahoilta. Emme hyväksy suomenhevosten jättämistä liittojen ja oppilaitoksen strategioiden ulkopuolelle. Suomenhevosia on vaalittava kaikin keinoin, sillä rodun elinvoimaisuus ja olemassaolo on kiinni meidän kaikkien toimista ja asenteista. Haluamme suomenhevosharrastajien äänen kuuluviin sekä saman arvostuksen niin harrastajille, kuin korkeamman tason kilpaurheilijoille. Vaadimme suomenhevoselle sen ansaitseman kunnioituksen palauttamista sekä kansallisrotumme ansaitseman arvostuksen kohottamista.

Suomenhevosen puolesta,

 

Piia Pirhonen, Hausjärvi

Enni Tolvanen, Kuopio

Elli Sirviö, Joensuu

Pauliina Räisänen, Sotkamo

Satu Eronen, Kontiolahti

Mari Saari-Kivistö Urjala

Maria Kervinen, Heinävesi

Mia Lappalainen, Kemijärvi

Martti Kantola, Karkkila

Päivi Kinnunen, Lappeenranta

Päivi Lammi, Tervola

Kaisa Kiviniitty, Sastamala

Satu Turkka, Oulu

Anu Aho, Hämeenkyrö

Ida Hiltunen, Kärsämäki

Adressin allekirjoitusaika päättyy 4.11.2018, jonka jälkeen adressi toimitetaan ainakin Ypäjän Hevosopistolle, Suomen ratsastajainliittoon, Suomen Hippoksen, Opetusministeriöön sekä Maa-ja metsätalousministeriöön.WhatsApp_Image_2018-10-21_at_14.55_.42_.jpegWhatsApp_Image_2018-10-21_at_14.43_.45_.jpegWhatsApp_Image_2018-10-21_at_14.55_.43_.jpegWhatsApp_Image_2018-10-21_at_15.30_.54_.jpeg

Facebook
Tulisiko viikottainen työaika lyhentää 35 tuntiin?