Kuokkalan terveys- ja neuvolapalveluiden puolesta

Jyväskylän kaupunginjohtaja esitti 21.10.2013 talousarvioesityksensä vuodelle 2014. Tämän esityksen mukaan Jyväskylän kaupungin talouden tasapainottamisohjelma 2014–2016 sisältää ehdotuksen, jonka mukaan Kuokkalan terveysasema lakkautetaan kokonaan. Palveluverkon uudistamisen myötä myös Kuokkalan neuvola sekä hammashoitola siirtyisivät Kyllöön.

Kuokkalan kaupunginosassa asuu 17 000 ihmistä, mikä tekee siitä Kantakaupungin jälkeen Jyväskylän suurimman asuinalueen väestömäärän mukaan laskettuna. Ennusteiden mukaan Kuokkalan alue säilyy tulevaisuudessakin yhtä suurena asuinalueena. Kuokkala on tähän asti houkutellut asukkaikseen runsaasti lapsiperheitä juuri palveluidensa ansiosta. Palveluista tärkeimpinä on pidetty juuri terveyskeskusta, hammashoitolaa sekä neuvolaa. Kuokkala on yksi Jyväskylän vetovoimaisimmista asuinalueista, mutta riittääkö pelkän rantaraitin läheisyys pitämään vetovoimaa yllä jatkossakin ilman palveluja?

Kaupunginjohtaja on esittänyt, että Kuokkalan terveysaseman lakkauttamisen jälkeen Kuokkalan asukkaiden terveydenhuolto järjestettäisiin Kyllön pääterveysasemalla. Kuokkalan hammashoito ja neuvola olisivat myös tulevaisuudessa Kyllössä. Kuokkalasta tulee parhaimmillaan Kyllöön matkaa 8-10 kilometriä, mikä olisi kuljettava omalla autolla tai linja-autolla. Kaikilla perheillä ei ole omaa autoa, vaan terveyskeskukseen, neuvolaan sekä hammashoitoon kulkeminen olisi julkisten kulkuneuvojen varassa. Lapsiperheiden on kuitenkin hyvin hankala liikkua julkisilla tuota matkaa, mikäli mukana täytyy kuljettaa vaunuja/rattaita sekä muita lapsia. Myös vanhusten liikkuminen terveyspalvelujen äärelle vaikeutuisi. Tällöin on vaarana, että monet perheet vähentävät terveyspalvelujen käyttöä, mikä taas heikentää ennaltaehkäisevän terveydenhoidon vaikutusta. Ennaltaehkäisevän hoidon tai kontrollin puuttuessa myös terveydenhoidon kustannukset kasvavat äkkiä.

Tällä hetkellä Kuokkalan terveysasemalta, neuvolasta sekä hammashoitolasta on saanut palvelua melko nopeasti. Siirtämällä 17 000 ihmisen terveys- ja neuvolapalvelut pois Kuokkalasta toisen terveysaseman alaisuuteen on riskinä, että palvelujen saatavuus heikentyy ja palvelutaso laskee. Tämä aiheuttaa puolestaan eriarvoisuutta asukkaiden kesken, sillä jatkossa hoitoa saisivat paremmin he, jotka kuuluvat esimerkiksi työterveyden piiriin tai joilla on varaa yksityiseen terveydenhoitoon. Kuokkalan asukkaiden asianmukainen terveydenhoito vaatii onnistuakseen valtavat resurssit tiloineen ja henkilökuntineen myös Kyllön terveysasemalta.

Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen käsittely jatkuu kaupunginhallituksen seminaarissa 6.-7.11.2013. Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 2.12.2013. Tätä ennen jokaisella on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä esitettyjä leikkauksia kohtaan.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuokkalan yhdistys ry vastustaa kaupunginjohtajan esittämän tasapainottamisohjelman sisältämiä leikkauksia Kuokkalan terveysasemaa, hammashoitolaa sekä neuvolaa kohtaan. Allekirjoittamalla tämän adressin, voi ilmaista mielipiteensä em. lakkauttamisaikeita vastaan.


Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuokkalan yhdistys ry    Ota yhteyttä adressin tekijään