Läheiskartoitus on tehtävä aina, kun mietitään lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle. Lastensuojelu ei voi sijoittaa lasta ulkopuoliseen sijaisperheeseen, ennen läheissijoituksen kartoittamista.

Ennenkuin lapsi sijoitetaan hänelle tuntemattomaan sijaisperheeseen, tulee lastensuojelun tehdä läheiskartoitus lapsen läheisistä. Jos omat vanhemmat eivät vanhemmuuteen kykene, tulee ensisijaisesti ottaa huomioon lapsen lähellä olevat sukulaiset.

Isovanhemmat, tädit ja sedät ovat lapsen elämän tärkeimpiä ihmisiä omien vanhempien jälkeen ja näitä läheissuhteita tulee vaalia. Lastensuojelun valmistellessa huostaanottoa, ensin kartoitetaan läheiset ja vasta sen jälkeen mietitään muita ulkopuolisia vaihtoehtoja.

Enää en usko, jos hyvinvointivaltiosta puhutaan, että sijoitukseen lapselle tuntemattomaan sijaisperheeseen riittää syyksi se, kun aina on näin toimittu. Maailma muuttuu, ja sijaishuollon toimintamallien on muututtuva sen mukana. Lapsen edun mukaisia päätöksiä ja lapsen hyvinvointia tukevat takuuvarmasti parhaiten oman suvun läheiset. Lapsen läheisverkosto tulee kartoittaa ennen päätöstä sijoituspaikasta. 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Nina Keuru voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…