Länsi-Pirkanmaan musiikkiopisto säilytettävä

Me allekirjoittaneet vastustamme Länsi-Pirkanmaan musiikkiopiston yhdistämistä Pirkanmaan musiikkiopistoon.

Länsi-Pirkanmaan musiikkiopiston toiminta on rahapoliittisesti kannattavaa valtionavusteista toimintaa. Kulttuurin saamat avustukset vain kasvavat ensi vuonna. Länsi-Pirkanmaan musiikkiopiston opetus on pääsykokeista lähtien tasa-arvoista opiston kaikille oppilaille. Opintolinjoja löytyy soolosoittimista, orkestereista, tanssista sekä muskaritoiminnassa. Opetusta antavat pätevät ja motivoituneet opettajat, joista osa on viranhaltijoita, mutta iso osa tuntiopettajana.

Pirkanmaan musiikkiopiston tarjonnasta puuttuvat tanssi ja kanteleensoitto. Siellä oppitunnin pituus on opettajan valitsemalla tavalla 30-75 minuuttiin, kuitenkin kaikkien opiskelijoiden maksaessa saman lukuvuosimaksun. Lyhyemmällä aloittelijoiden oppitunnilla voidaan mahdollistaa tietenkin enemmän maksavia asiakkaita. Lukuvuosimaksu tällä hetkellä siellä on jo 120 € kalliimpi kuin meillä. On huomattava, että korkeasta lukuvuosimaksusta ja suuresta opiskelijamäärästä huolimatta toiminta siellä on kuitenkin ollut viime vuosina useita kymmeniätuhansia tappiollista. Asiaa kannattaisi tutkailla tarkemmin.

Olen jutellut fuusiosta useamman musiikkiopistossamme opettavan opettajan kanssa. He ovat olleet kanssani samaa mieltä. Julkisesti heidän on vaikea olla esillä asiasta, onhan kyseessä heidän työpaikkansa. Opistossamme opettajista suurin osa on tuntiopettajia. Fuusion myötä heillä tuskin on enää työpaikkaa, fuusiota vastustavana ainakaan. 

Me allekirjoittaneet haluamme säilyttää oman kulttuuriopinahjomme. Me haluamme, että meidän kunnassa myös suurilapsisilla perheillä on mahdollisuus harrastaa musiikkia. Meidän opistomme on antanut vapaaoppilaspaikkoja ja sisaralennuksia, joiden turvin opiskelu onnistuu. Me haluamme säilyttää päätöksenteon asioista omassa kunnassamme. Me haluamme valtionosuutemme auttavan meidän opiskelijoita eikä niillä paikata toisten tappioita.

Me haluamme turvata, että ylöjärveläiset lapset ja nuoret saavat opetuksensa omassa kunnassamme laajana mahdollisuutena. Fuusion myötä muutaman vuoden sisällä opiskelua täällä tultaneen varmasti kustannus- ja tehokkuussyihin vedoten vähentämään ja minimalisoimaan, kuten fuusioissa aina.

Oma musiikkiopisto on myös imagokysymys. Olkaamme ylpeitä omastamme! 

Facebook
Pitäisikö turkistarhaus kieltää?