Lehtipuhallinterrori pois taajamista
Kuinka moni on kanssani samaa mieltä siitä, että polttomoottorikäyttöisten lehtipuhaltimien käyttöä tulisi rajoittaa taajamissa? Monelle varmaan tuttua tämä melusaaste. On tapauksia, joissa kiinteistönhuoltoyhtiö panostaa tällaiseen toimintaan jo ennen juhannustakin ja aamuvarhaisella, vaikka mitään siivottavaa ei edes olisi? On tärkeää, että kadut ja kävelytiet pidetään puhtaana lehdistä ja yms. roskasta. Tärkeää on myös, että samalla alueella asukkaaat voisivat elää ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Etenkin vuorotyötä tekevät, pienet lapset, sairaat- ja vanhukset heräilevät melun vuoksi. Lemmikitkään ei tykkää. Akku-, tai sähkökäyttöiset laitteet eivät aiheuta samanlaista ongelmaa. Asian diaarinumero on VN/6374/2018. Mikäli näet tämän epäkohtana järjestyslaissa, allekirjoita tämä adressi. Oikeusministeriö hyväksyy aloitteeni, jos takana on 50 nimeä. Eduskunnan käsittely tarvitsee 50 000.
Aloitteen sisältö
Järjestyslain 2.n luvun kolmanteen momenttiin sisällytettävä rajoituksista polttomoottorikäyttöisten lehtipuhaltimien käytössä taajama-alueilla:
- Rajoittamalla em. laitteiden käyttö 10:00 -18.00 väliselle ajalle.
- Päiväkodeista, hoitolaitoksista ja sairaaloista 300 metrin etäisyydellä täyskielto.
Mika-Pekka Laitinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
696 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
675 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
881 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
356 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
594 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
173 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
552 Luotu: 17.03.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
763 Luotu: 18.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
814 Luotu: 01.04.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
112 Luotu: 19.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
481 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1613 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
645 Luotu: 07.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68711 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1660 Luotu: 10.12.2024
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11315 Luotu: 13.12.2020
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20653 Luotu: 20.03.2025