Liigan ja Mestiksen sarjakarsintojen palauttaminen
Taas on tullut aika nostaa esille tämä tärkeä asia suomalaisen kiekkoilun nykytilasta, joka on kestämätön ja kaipaa kipeästi uudistamista. Jos edelleen haluamme tuottaa huippuyksilöitä muihin jääkiekkosarjoihin maailmalla, niin tähän Suomen ykkössarjaan tarvitaan lisää urheilullisuutta, kiinnostavuutta ja panosta, joka joukkueelle sarjan loppuun asti.
Eurooppalaiseen jääkiekkokulttuuriin on perinteisesti kuulunut sarjakarsintojen järjestäminen. Liiga kokeili suljettua sarjajärjestelmää vuodesta 2000 alkaen aina kauteen 2008–2009 asti. Kokeilu oli ainutlaatuinen koko läntisessä Euroopassa. Kokemukset suljetusta sarjajärjestelmästä eivät olleet suomalaiselle jääkiekkoilulle positiivisia. Mutta silti sarja suljettiin taas 2013-2014 kaudella, eikä olla avattu sen jälkeen uudelleen.
Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsin sarjajärjestelmässä SHL:n (ent. Elitserien) ja toisen tason Allsvenskanin välinen karsintasarja keväisin kerää valtavan huomion ja suosion ihmisten parissa. Mielenkiintoiset sarjat ovat parasta markkinointia koko jääkiekkoilulle myös Suomessa. Yleisö rakastaa urheilun draamaa.
Useat suomalaiset jääkiekkoasiantuntijat ovat esittäneet huolensa kotimaisen jääkiekkoilun kehityksestä, mikäli sarjajärjestelmä jätetään edelleen suljetuksi. Kysymys on lukuisten seurojen edellytyksistä tehdä laadukasta työtä pelaajien kehittämiseksi ja kiinnostavan urheilukulttuurin edistämiseksi.
Taantumus ja nurkkakuntaisuus eivät edistä suomalaisen jääkiekon asiaa. Kilpailullisuus on huippu-urheilun perusta.
Me adressin allekirjoittaneet vetoamme Liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton hallituksiin avoimen ja urheilullisuuteen perustuvan sarjajärjestelmän palauttamiseksi ja edelleen kehittämiseksi Suomessa. Liigassa ja Mestiksessä pelaavat joukkueet tulee selvittää keväisissä karsinnoissa urheilullisin ehdoin.
Kuulkaa äänemme, me olemme se maksava yleisö joka tätä huippu-urheilua seuraa.
Isimies Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45674 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
366 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2324 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025