Liikuntahalli Kuopio-halli takaisin urheilijoille

Kuopio-halli: liikuntahalli vai messuhalli?

Suuri joukko kuopiolaisia lasten vanhempia ja seuraväkeä on huolestunut lasten ja nuorten liikuntaharrastusten toteuttamisesta Kuopio-hallilla kuluvan kevään aikana.

Kuopion kaupunki on ilmoittanut hallin olevan suljettuna 8.3.–14.3. sekä 22.3.–17.5. välisen ajan. Kaupunki ei suostu tarjoamaan korvaavia salivuoroja perutuille hallivuoroille.

Nämä kevään hallivuorojen perumiset koskettavat tällä hetkellä jo 1750 lasta ja nuorta urheilijaa sekä 14 kuopiolaista seuraa.

Käytännössä jatkuvat perumiset tarkoittavat, että kaupunki ulkoistaa seurojen urheilijat raikkaaseen talvisäähän ilman mitään sisätilaa.

Perumisten takia monen seuran kilpailevien jäsenten osallistumiset kevään suurimpiin kilpailuihin ovat vaarassa harjoituspaikkojen puutteen ja etenkin siitä aiheutuvan pitkäjänteisen harjoittelun keskeytymisen vuoksi.

Harjoitusvuorojen perumisesta kärsivät myös lukuiset harrasteliikkujat. Liikunnan riemu säännöllisestä harrastuksesta kokee kovan kolauksen, jota pienet ja vähän suuremmatkin urheilijat eivät voi ymmärtää.

Tätäkö on Terve Kuopio ja kaupungin painotusalueet vuodelle 2011 ”Lapset, nuoret ja vanhukset” käytännön tasolla?

Tule mukaan muuttamaan Kuopio-halli jälleen liikuntahalliksi! Siihen tarkoitukseen se on aikoinaan rakennettu!

Adressilla halutaan herättää keskustelua Kuopion liikuntatiloista. Seurat toivovat, että Kuopio-hallin messujen ja muiden yleisötapahtumien ajaksi kaupunki osoittaa liikunnanharrastajille korvaavat tilat.

Adressi tullaan luovuttamaan Kuopion kaupungille.


Kuopion Reippaan Voimistelijat, Kuopion Naisvoimistelijat, Kuopion Sisu-Veikot, Pohjois-Savon Yleisu    Ota yhteyttä adressin tekijään