Maatalouslomittajien matkakustannukset kuntoon.

Polttoaineen kustannusten nousun vuoksi , sekä pääasiallisen oman auton käytön vuoksi Maatalouslomittajan työtä on vaikea toteuttaa ilma omaa ajoneuvoa.

Maatalouslomittajan työssä vaaditaan omaa ajoneuvoa, mutta sen kuluja ei korvata täysimääräisesti.

Vaikka laki antaa mahdollisuuden korvaukseen, koska kysymyksessä on työsuoritus.

Verohallitus on yhtenäistämisohjeissa todennut, että maatalouslomittajien työpaikat, eli lomitettavat tilat ovat maatalouslomittajien erityisiä työntekemispaikkoja (DrN:ro 3136/33/90).

Maatalouslomittajat joutuvat käyttämään oma ajoneuvoa päivittäin 4 työmatkaa varten , koska työpäivä on pääsääntöisesti kaksi osainen.

Korvaukset saadaan kuitenkin vain 2 sta matkasta.

Maatalouslomittajat ajavat kelillä kuin kelillä , koska eläimet on hoidettava ja tuotannon jatkumien turvattava myös Maatalousyrittäjien lomien aikana.

KVTES tulkitsee aika suppeasti maatalouslomittajan työt esim. matkakustannusten osalta. Maatalouslomittaja joutuu ajamaan talvella silloinkin, kun teitä ei ole vielä aurattu ja syrjäseudulla jossa ei apuakaan saa heti kuten esim. Helsingin keskustassa.

Tämä vaati hyväkuntoisen ajoneuvon.

Nyt hallitus on siirtymässä vihreään aikaan se tarkoittaa meille Maatalouslomittajille, että auton kustannukset tulevat lisääntymään.

Vaatimuksena:

Poista KVTES liitteestä § 16.  5000 km raja joka on utopia maatalouslomittajalle

KVTES liite 13 §11. Työmatkat asunnosta ensimmäiseen työpisteeseen ja viimeisestä työpisteestä asunnolle korvataan kaikille lomittajille paikallisyksikön alueella, jossa lomittaja työskentelee.

Maatalouslomittajan kaikki matkat korvattavaa.

Matkakorvauksen erityistyön tekemispaikan mukainen korvaus. 

(Tuloverolaki 72 § Työmatka 

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle.

 


Alexander Kovalev    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Alexander Kovalev voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…