Vetoomus Palukülan Hiiemäen puolesta

Palukülan kulttuurihistoriallisesti ja ekologisesti arvokkaan muinaismuistoalueen pelastamiseen Virossa tarvitaan apua. Paikalliseen historiaan vahvasti liittyvä paikka on jäämässä suunnitellun lomakeskuksen jalkoihin.

Raplan maakunnassa Kõnnumaan maisemansuojelualueella sijaitsevalle historialliselle pyhälle mäelle ja sen lähistölle aiotaan rakentaa suurisuuntainen loma- ja urheilukeskus. Hankkeen valmistelu on jo aloitettu.

Tähän mennessä on selvinnyt, että Raplan maakunnan virkamiehet eivät tekemisissään suostu ottamaan huomioon mäen kulttuurihistoriallista ja ekologista arvoa. Maakunnan luonnonsuojelu- ja museoviranomaiset ovat hyväksyneet hankkeen.

Sen vuoksi käännymme suoraan Viron ympäristöministerin puoleen, sillä hänellä virassansa on niin oikeus kuin velvollisuuskin päättää pyhän mäen kehittämissuunnitelmista.

Pyydämme teitä allekirjoittamaan pyhän mäen suojelua vaativan vetoomuksen. Vetoomus toimitetaan Viron Suomen suurlähetystöön.

 

---

 

Vetoomus Palukülan Hiiemäen puolesta

Me allekirjoittaneet muistutamme Teitä siitä, että aikomuksenne perustaa Raplan maakunnan Kõnnumaan maastonsuojelualueella sijaitsevan Palukülan Hiiemäelle (sekä Reevimäelle) loma- ja urheilukeskus (hiihtohisseineen ja stadioneineen) on jyrkässä ristiriidassa alueen alkuperäisen väestön perinnäisten tapojen ja arvomaailman kanssa. Koska Hiiemägi edustaa huomattavia kulttuurisia ja luonnonarvoja, sen koskemattomuus ja säilyminen tulee ehdottomasti taata niin nykyään kuin tulevaisuudessakin.

Palukülan Hiiemägi ei ole mikä tahansa kiinteistö vaan historiallinen hiisi. Se ei ainoastaan symbolisoi paikallista identiteettiä, vaan on itsessään yksi tätä identiteettiä säilyttävistä tekijöistä. Hiidestä ei voi kerätä kruunuja ja dollareita tallomatta samalla esivanhempien luita ja ikimuistoisista ajoista periytyviä arvoja.

Palukülan Hiiemägi on osa Viron kansan laajempaa kulttuuriperintöä. Virossa on kaikkiaan yli viisisataa hiittä, joista vain neljännes on rauhoitettu. Jokainen niistä on poikkeuksetta ainutlaatuinen ja Virolle tärkeä kulttuuri- ja luonnonkohde. Samalla on kuitenkin yleistymässä suuntaus, että historialliset pyhät paikat uhrataan taloudellisten etujen vuoksi. Siksi Viron valtion ja paikallishallinnon tulee toimia päättäväisesti taatakseen hiisien säilymisen ja niistä huolehtimisen alkuperäisen väestön perinnäisten tapojen hengessä.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Viron ympäristöministeriö Kõnnumaan maastonsuojelualueen hallitsijana sekä Kehtnan kunta maanomistajana kunnioittaisivat Viron kansan omaa kulttuuriperintöä ja takaisivat pyhällä hiidenmäellä rauhan ja hiljaisuuden edesmenneille, nykyisille ja tuleville sukupolville.

 

PALUKÜLAN  HIIEMÄGI

Palukülan Hiiemägi (tunnetaan myös nimillä Reevimägi ja Taaralepa mägi) sijaitsee historiallisen Harjumaan Raplan pitäjässä, nykyisen hallinnollisen jaon mukaan Raplan maakunnan Kehtnan kunnan Palukülan kylässä. Yhtä Hiiemäen pengermää kutsutaan Reevimäeksi.

Hiiemägi sijaitsee keskellä ainutlaatuista luontoa. Mäki muodostaa Suomenlahden, Väinämeren ja Riianlahden vesialueiden sekä Keila-, Kasari- ja Pärnujokien jokialueiden rajan. Itse Hiiemägi on Harjumaan korkein huippu. Paikan ainutlaatuisuuden vuoksi Hiiemägi kuuluu Kõnnumaan maastonsuojelualueeseen. Viime kuukausina Hiiemäeltä on löydetty 50-kekoinen muurahaispopulaatio.

Tämän ainutlaatuisen paikan Palukülan asukkaat ovat aikoinaan valinneet hiidekseen. Kansanperinteessä mainitaan, että  Hiiemäellä on sijainnut uhrikivi, rukouspaikka, pyhiä Taaran leppiä, koivuja, lehmus ja kolo sadonjumala Tõnnille tuotuja uhreja varten. Hiiemäen historiallista rukouspaikkaa Reevimäellä käytettiin tanssimiseen ja juhannuskokon polttamiseen vielä 1900-luvulla. Hiiemäeltä on löydetty ainutlaatuisia kiviaitoja, jotka lienee rakennettu pyhää paikkaa varten. Reevimäellä on lisäksi kiviraunioita, jotka saattavat olla vanhoja hautoja.

Koska Paluküla sijaitsee syrjäisessä kolkassa, Hiiemägi säilyi pitkään koskemattomana. Luultavasti 1800-luvulla paikallinen kartanonomistaja kuitenkin hakkautti Hiiemäen pyhät lepät. Myöhemmin osa mäestä muutettiin pelloiksi ja laitumiksi ja peltoala jatkoi kasvuaan. Vielä 1935 osaa mäestä kattoi tiheä lepikko ja puut peittivät näkymää Hiiemäen huipulta.

Kehtnan kunnanhallitus on perustamassa Hiiemäen juurelle ja sen Reevimäen puoleiselle osalle urheilu- ja lomakeskusta. Parin vuoden aikana mäen viereen on rakennettu hiihtosilta, mäen rinteitä on tasoitettu raivaustraktorilla ja metsää on kaadettu. Leveitä hiihtolatuja pitkin mäelle huristavat autot ovat painaneet maanpintaan renkaanjälkiä, joissa sora tulee esiin.

Lomakeskuksen alustavan projektin mukaan historialliselle rukous-, nuotio- ja tanssimäelle aiotaan rakentaa hiihtohissit. Mäen tienoille on suunnitteilla seuraavat rakennukset: palvelukeskus (pukuhuoneet, WC, ruokailutilat, varusteiden lainaus, 3 rakennusta); autotalli-verstas; sauna; leirintämajoja (13 kpl); motelli; suojakatos; lumitykin pumppuhuone; matkailuvaunujen palvelukeskus; leiriytymiskohtia pysäköintipaikkoineen (10 kpl); matkailuvaunujen pysäköintialue (8 kpl); pysäköintialue 100 henkilöautolle sekä busseille: 2 hiihtohissiä, kori- ja lentopallokenttä; 2 tenniskenttää; jalkapallokenttä (talvella hiihtostadion).

Hankkeen kehittäjät ovat perustelleet keskuksen sijaintia sillä, että Palukülan luonto on koskematonta. On selvää, että perustettava massaturismikeskus hävittää vähitellen luonnon koskemattomuuden sekä houkuttelevuuden. Samoin kuin ovat häviämässä hakkuaukioiden paljastamat muurahaispesät, häviää myös Hiiemäen rauha ja hiljaisuus. Koettakaapa kuvitella virolaisten pyhää paikka Kuutsemäen hiihtohissien viereen samalla kun lomanviettäjät mekastavat ja moottorikelkat myrisevät!

Hiidet ovat virolaisten vanhimpia suojelukohteita, joissa tulee säilyttää rauha ja hiljaisuus. Hiisi on paikka mietiskelyä ja voimien keräämistä varten. Se on paikka neuvotteluja, juhlapäivien viettämistä ja rukoilua varten. Moniin hiisiin on kätketty virolaisten esi-isien luita.

Se mitä lomakeskusta perustettaessa on tehty Palukülan Hiiemäelle tai mitä sinne on suunnitteilla, on ristiriidassa virolaisten alkuperäisen kulttuurin käsitysten ja arvomaailman kanssa. Kehtnan kunnan tulisi luopua tästä sopimattomasta suunnitelmasta. Jotta jatkossa vältettäisiin vastaavat kiistanaiheet, kaikki säilyneet pyhät paikat tulisi kiireellisesti luetteloida ja rauhoittaa.

Lisätietoja Palukülan Hiiemäestä ja siihen liittyvästä (viroksi):http://maavald.ee/maausk.html?op=rubriik&rubriik=45

Suomessa asiaa ajaa Taivaannaula ry: http://www.taivaannaula.org


 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Taivaannaula ry voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko asuntolainojen korkovähennykset poistaa?