Adressit.com

Merikoski takaisin

M Merikoski takaisin · FI

Me allekirjoittaneet vaadimme Oulun Merikosken kuivan uoman ympärivuotisen vesittämisen selvittämistä. Vuonna 2020 tehdyssä valtuustoaloitteessa esitettiin Merikosken kuivan uoman vesittäminen ympärivuotisesti siten, että uomassa olisi vähintään riittävä virtaama. Vesittäminen parantaisi alueen käyttömahdollisuuksia kaupunkilaisille, matkailijoille ja kalastajille virkistyspaikkana. Aloite sai laajaa kannatusta eri valtuustoryhmissä.

Nyt, neljän vuoden jälkeen, on korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin. Me allekirjoittaneet vaadimme, että Oulun kaupungin päättäjät ja viranomaiset ryhtyvät kiireellisiin toimiin asian eteenpäin viemiseksi. Erityisesti vaadimme perusteellisen selvityksen tekemistä vesittämisen vaikutuksista seuraaviin asioihin:

  • Sähköntuotanto
  • Vaelluskalojen lisääntymispotentiaali
  • Vesipuitedirektiivin toteutuminen
  • Oulujoen suisto
  • Kaupungin matkailutulo
  • Merikosken alueen maankäyttö

Valtuustoaloitteessa uskottiin, että uusien energiainnovaatioiden kehittäminen voisi mahdollistaa ympäristövirtaaman ja vaelluskalojen palauttamisen yhteistyössä energiatalouden kanssa. Erityisesti ehdotettiin yhteistyötä Oulun Energian kanssa uudentyyppisen pienvoimalan rakentamiseksi säännöstelypatoon, mikä kompensoisi nykyisen voimalan sähköntuotannon mahdollista pienenemistä.

Tekniikkakin on kehittynyt neljässä vuodessa. Me allekirjoittaneet vaadimme, että Oulun kaupungin päättäjät ryhtyvät toimiin selvityksen tekemiseksi. On tärkeää, että vesittämisen vaikutukset arvioidaan huolellisesti, ja että vesittämisnen suunnitellaan niin, että se edistää alueen ekologista hyvinvointia, alueen kulttuuriperintöä kuin elinympäristön laatua.

Allekirjoituksellani tuen Merikosken uoman ympärivuotista vesittämistä.

Liity myös Facebook-ryhmään Merikoski takaisin! ja ole mukana tukemassa Merikosken kuivan uoman palauttamista elinvoimaiseksi virkistyspaikaksi!

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 6,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.