Suomeen minimipalkka
Suomessa pitäisi olla laissa määritelty minimipalkka mitä olisi aina pakko maksaa työntekijälle. Se voisi olla kiinteä prosenttiosuus esim. BKT:stä, koska se muuttuu sitä mukaa kuin talouskin.
Itse ehdottaisin vakioksi esim. 0,000 000 000 055% (5,5E-11%) kahden vuoden takaisesta BKT:stä (jotta se on varmasti ehditty laskea). Tällöin tämän vuoden minimipalkaksi tulisi n. 10,24€/tunti (Suomen BKT vuonna 2008 oli 186 164 000 000€).
Esimerkiksi vuonna 2007 hieman yli puolet suomalaisista tienasi alle 10,50€/h sillä oletuksella, että he tekivät täyspäivaisesti töitä eli noin 160h/kk. Keskipalkkoihin kuuluu kuitenkin myös eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat yms. jotka ovat saaneet veronalaisia tuloja. Kokoaikasten työn tekijöiden keskipalkka on noin 18,38€/tunti (2009).
Olisi hyvä selvittää myös kokoaikaisten työntekijöiden palkan mediaani jotta näkisi kuinka moni suomalainen saa törkeän surkeaa palkkaa.
Minimipalkka voisi vähentäää myös matalapalkkaisten työntekijöiden raahaamisen naapurimaista ja muualta kun heille ei voisi enää maksaa huonompaa palkkaa kuin suomalaisille. Se vähentäisi suomalaisten työttömyyttä, niin nuorten kuin vanhempienkin.
Toivon keskustelua.
Lähde
http://www.stat.fi/til/tvt/2007/tvt_2007_2009-03-02_kat_001_fi.html
Pekka Koskinen Ota yhteyttä adressin tekijään
| Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. | 
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. | 
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1980 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2016 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
590 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
404 Luotu: 19.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
402 Luotu: 22.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1627 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
944 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
264 Luotu: 23.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
657 Luotu: 14.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
679 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2738 Luotu: 05.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
165 Luotu: 21.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
122 Luotu: 20.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
102 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6466 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
142 Luotu: 14.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4464 Luotu: 22.09.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
65 Luotu: 24.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025