Ministeri Krista Kiurun tulee erota
MTV Uutisten tietojen mukaan ministeri Kiuru on todennut sote-ministeriryhmälle, että jos nykyistä tilannetta pidetään epäreiluna kulttuurialaa kohtaan, voidaan ravintoloiden rajoituksia tiukentaa uudelleen tai jopa sulkea terassit.
Tämä ei voi olla Suomen hallituksen ministerin esittämä ratkaisu epäreilun tilanteen korjaamiseksi. Yrittäjien ja työntekijöiden oikeutta harjoittaa ammattiaan Suomessa ei voida rajoittaa sen johdosta, että tilanne olisi tuolloin reilumpaa jotakin muuta ryhmää kohden. Maamme hallituksen ministeri ei voi edes vitsillä esittää tällaisia perusoikeuksia rajoittavia rajoitusta. Ministeri Kiurun motiivit rajoituksien pitämisessä voimassa mahdollisimman pitkään alkavat vaikuttamaan täysin poliittisilta. Politiikkaa ei voi maassamme kuitenkaan tehdä kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella. Ministeri Kiuru ei pysty selkeästi toimimaan enää tuollaisten vaatimuksien jälkeen maamme ministerinä. Ministeri Kiurun toiminta asettaa myös STM:n alaisuudessa toimivan THL:n lausuntojen uskottavuuden kyseenalaiseksi. Vaikka laitoksen tulisi olla täysin poliittisesti riippumaton, niin ministerien toiminnalla on väistämättä vaikutusta THL:n arvioihin. Jos Ministeri Kiuru ei ymmärrä itse erota, niin opposition tulee vaatii äänestystä ministerin luottamuksesta.
Antti Raunio Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Maantien 468 peruskorjaus
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1950 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1989 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
559 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
400 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1610 Luotu: 11.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
303 Luotu: 22.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
937 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
238 Luotu: 23.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
675 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2733 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
633 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
159 Luotu: 21.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
114 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
99 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6462 Luotu: 22.09.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
580 Luotu: 12.03.2023
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
356 Luotu: 15.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4442 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025