Nokian Kankaantaan päiväkodin sisäilmaongelma

Nokian kaupunki haluaa säästää lasten ja työntekijöidensä terveyden kustannuksella. Keväällä 2013 Nokian Kankaantaan päiväkodista otetut mikrobimittaukset osoittavat selviä merkkejä mikrobikasvustoista. Syyskuussa toteutettavaksi suunniteltu sisäilmatutkimus on kuitenkin Nokian kaupungin taholta peruttu vedoten määrärahojen puutteeseen. Nyt mittariksi jäävät oireileva henkilökunta ja lapset.

Laki lasten päivähoidosta määrää, että päivähoidon tulee terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan olla lapselle ja lapsen hoidolle ja kasvatukselle sopiva. Nokian Kankaantaan päiväkoti on ollut peruskorjauksen tarpeessa jo yli kymmenen vuotta. Korjauksen viivyttyä peruskorjaus ei enää riitä, vaan päiväkoti tarvitsee uudet tilat. Tätä tosiasiaa ei kiistä kukaan.

Henkilökunta oireilee monin tavoin: hengitystietulehduksin, jatkuvin päänsäryin, iho- ja silmäoirein jne. Henkilökunnan heikentynyt hyvinvointi ja lisääntyneet sairauslomat heijastuvat myös lasten hyvinvointiin. Arvoitus on, kuinka monen lasten hengitystietulehduksen taustalla onkin sisäilmaongelma. Altistuminen ei välttämättä edes näy heti, vaan lapset voivat saada terveydellisiä ongelmia loppuelämänsä ajaksi ja oirehtia aina joutuessaan hetkeksikään tekemisiin homeen kanssa. Me emme halua leikkiä lasten terveydellä.

Vaadimme, että Nokian kaupunki:

1. Saattaa puolueettoman tahon toteuttaman sisäilmatutkimuksen loppuun välittömästi
2. Palauttaa uuden päiväkodin suunnittelun ja rakentamisen budjettikausille 2014 ja 2015
3. Toteuttaa sisäilmatutkimuksen mahdollisesti suosittamat välittömät toimenpiteet
4. Mahdollistaa henkilökohtaisen terveystarkastuksen ja selvittää homesienille altistumisen lapsille, joiden huoltajat sitä toivovat

Samalla haluamme kiittää Nokian Kankaantaan päiväkodin henkilökuntaa pyyteettömästä työstä lasten hyvinvoinnin ja viihtymiseen eteen päiväkodissa, joka ei tällä hetkellä takaa heille turvallisia työolosuhteita.


Nokian Kankaantaan päiväkodin vanhempainyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään