Paremman suomalaisen neulekulttuurin puolesta

Huom. tämä adressi tulostetaan ja toimitetaan Novitalle 31.12.2009 jälkeen. Voit allekirjoittaa adressin se jälkeenkin, mutta nimesi ei ole silloin tulostetussa versiossa.

Me aktiiviset suomalaiset neulojat olemme iloisia siitä, että on olemassa Novita, jonka langat ovat helposti ja edullisesti useimpien saatavissa ja joka tarjoaa lehdessään ohjeita kaikentasoisille neulojille. Haluaisimme mieluusti tukea kotimaista työtä ja siksi ostaa Novitaa.

Viime aikoina olemme kuitenkin joutuneet mielipahaksemme toteamaan, ettei Novita halua meitä asiakkaikseen.

Ensinnäkin Novitalla käsite "asiakaspalvelu" on monesti hukassa. Palautteisiin ja mielipiteen ilmauksiin ei välttämättä vastata ollenkaan. Valitettuaan heikkolaatuisesta tuotteesta voi aikojen päästä saada postitse lankakerän ilman mitään saatetta. Yhden liuskan viesti ei paljon maksaisi! Viime keväänä kerätty, yli 200 neulojan allekirjoittama adressi Mambo-langan valikoimissa säilyttämisen puolesta lähetettiin helmikuussa kirjattuna kirjeenä Novitan lankojen tuotekehitystiimille ja huhtikuussa vielä sähköpostitse Novitan varatoimitusjohtajalle. Kukaan ei ole vastannut vieläkään mitään tähän mielenilmaukseen. Novitan Neulomo-keskustelupalstalla on osio "Kysymyksiä Novitalle" - no, otsikossa ei puhutakaan vastauksista mitään, eikä Novita juuri siellä vaivaudu vastaamaan. Jos vastaakin, suhtautuminen on liian usein alentuvaa - surullisenkuuluisaksi lentäväksi lauseeksi on tullut kommentti "olette niin ihanan aktiivisia, arvon daamit".

Toiseksi Novita-lankojen laatu on heikentynyt ja kierto liian nopea. Aiemmin lujana sukkalankana tunnettu Nalle ei enää kestä. Lisäksi lankakerän koko pienennettiin 150 grammasta 100 grammaan, jotta jälleenmyyjät saisivat siitä paremman katteen, mutta neuloja ei enää yhdestä kerästä miesten saapassukkaparia. Kun uusi lanka lanseerataan, sille julkaistaan läjäpäin ohjeita - minkä jälkeen lanka vedetään markkinoilta vuoden päästä, eikä sitä saa enää mistään. Harva meistä neuloo niin täysipäiväisesti, että ehtisi heti kokeilemaan kaikkia lankauutuuksia ja ymmärtäisi hamstrata niitä kiloittain kaappeihinsa. Samalla vanhoista Novita-lehdistä tulee keräyspaperia. Novitalta ei ole myöskään saatu vastauksia kysymyksiin lankojen eettisyydestä (mm. merinovillan tuotanto, lapsityövoiman käyttö), kun samaan aikaan pienyrittäjätkin selvittävät langantuottajiensa taustoja voidakseen rehellisesti kertoa tuotteidensa alkuperästä.

Kolmanneksi Novita suhtautuu välinpitämättömästi tekijänoikeusasioihin. Kesän 2009 lehdessään Novita julkaisi omana ohjeenaan neuleblogeissa hyvin tunnetun, Knitty-neulelehden talvella 2006 julkaiseman Calorimetry-pannan (http://knitty.com/ISSUEwinter06/PATTcalorimetry.html) ohjeen. Lokakuun 2009 Me-lehdessä väitettiin Novitan ohjeeksi Baktus-huivia, jonka ohjeen on copyrightin alla julkaissut mm. Flickrissä (http://www.flickr.com/photos/norwayneedles/2963651011/) norjalainen Strikkelise. Jos asiasta oli Strikkelisen kanssa sovittu ja hän sai asianmukaiset korvaukset, olisi ollut fiksua laittaa juttuun tästä maininta.

Toivomme siis tulevaisuudessa Novitalta
- selvitystä tuotteiden eettisyydestä ja ekologisuudesta sekä takuun kuituja tuottavien tuotantoeläinten elinolojen asianmukaisuudesta
- langanlaadun parantamista ja omaa tuotekehitystä
- asiakaspalvelun kehittämistä
- tekijänoikeuslain huomioimista ja noudattamista suunnittelu- ja julkaisutoiminnassa
- totuudenmukaisuutta mainonnassa (jos jälleenmyyjät toivovat pienempiä sukkalankakeriä, se ei ole kuluttajan toivomus)

Monet meistä allekirjoittaneista ovat jo peruuttaneet Novita-lehden tilauksensa ja päättäneet välttää Novitan lankojen ostamista. Monet meistä haluavat jatkaa Novitan asiakkaina, jos vain Novita antaa siihen mahdollisuuden. Suomalainen käsityönharrastaja haluaa neuloa suomalaista lankaa, joka on mielellään tuotettu suomalaisesta villasta, mutta joka tapauksessa eettisesti.

Nykypäivänä yritykset tekevät kaikkensa pitääkseen kiinni asiakkaistaan ja ymmärtävät, että eettinen ja läpinäkyvä toiminta lisää kuluttajan luottamusta. Meneekö Novitalla liian hyvin, kun sillä on varaa kävellä niiden yli, jotka sen toimintaa ovat tähän asti rahoittaneet?