Nuorten kulttuurikahvila Akkunaa ei saa lopettaa!
Kokkolan Tullipakkahuoneella sijaitseva nuorten kulttuurikahvila Akkuna on toiminut kolme vuotta päihteettömänä nuorten kokoontumispaikkana. Akkuna on toiminut merkittävänä nuorten aikuisten työllistäjänä ja kanavana, jonka kautta nuoret taiteilijat voivat ilmaista itseään esimerkiksi musiikin, kuvataiteen tai teatterin keinoin, ilmaiseksi. Kysyntää Akkunalle oli ja on edelleen - jopa niin paljon, että kaikille halukkaille esiintyjille ei ole ollut mahdollisuutta tarjota esiintymisaikoja.
Nyt Akkuna ei ole saanut tarvitsemaansa määrärahaa ja kahvila lopettaa toimintansa. Onko tässä mitään mieltä, kun kysyntää on noin paljon ja viime vuonna Akkunassa kävi yhteensä lähes 7000 nuorta? Ei ole. Joten allekirjoita ja auta pelastamaan Akkuna!
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. 1 019 |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.