Opinto -eikä muihin tukiin kosketa!!
Hallituksen miesnerot, Sipilä ja Stubb aikovat leikata tuloista, jotta saadaan säästöä määräaikaan mennessä. Valitettavasti säästöä leikataan väärästä paikasta: koulutuksesta ja opiskelusta leikataan jopa 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Asiaa pahentaa se, että kampanjoiden aikana Sipilä ja Stubb lupasivat olla koskematta näihin leikattaviin kohteisiin.
Joten miten käy opiskelijoiden? Yhä enemmän heistä ajautuu lopulta tilanteeseen, jossa ei ole varaa opiskella ollenkaan ja näin työttömyys heidän keskuudessaan vain pahenee nykyisestä huonosta tilanteesta, koska ei ole varaa opiskella ammattiin jonka, kautta saada paremmin töitä. Yhä useammat joutuvat ehkä jopa muuttamaan takaisin vanhempiensa suojiin, kun ei ole varaa asua omillaan ja opiskella samaan aikaan. Nuoret aikuiset joutuvat ahdinkoon, masennusta ja muita mielialahäiriöitä esiintyy yhä enemmän, alkoholinkäyttö kasvaa.
Joten siis: vaadin, että hallitus muuttaa suunnitelmaansa siten, että opintotukileikkaukset peruutetaan KOKONAAN, ulkomailta tuleville pistettävät koulutusmaksut peruutetaan, työttömien ja eläkkeellä olevien tuet pidetään ennallaan ja säästetään mieluiten sieltä, missä on enemmän varaa säästää. Esimerkiksi juuri hallituksen ja muiden varakkaampien palkoista. Näin opiskelijat pääsevät paremmin itsenäistymään, opiskelujen kautta töihin ja työttömyys ei ainakaan kasvaisi. Sitä paitsi jos leikataan rahaa sieltä missä sitä on enemmän, säästöäkin tulisi enemmän. Tällöin opiskelijoiden oikeus sekä kaikkien tasa-arvoisuus toteutuisi ja Suomi olisi jälleen parempi paikka elää.
Meri Pohjola, opiskelija Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1407 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3498 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
392 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
422 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
118 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
53 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1481 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11335 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025