Puhe osaamisesta lopetettava ja korvattava tiedolla ja taidolla

Länsimainen sivistyksellinen kulttuuri on kunnianhimoista. 

Se käsittelee tietoa ja taitoa. 

Molempien eteen on nähtävä vaivaa. 

Mainittuun perinteeseen ei sisälly ajatusta "osaamisesta". 

Länsimaisen tiedollisen kulttuurin näkökulmasta puhe. "osaamisesta" on "vihapuhetta" suhteessa tämän kulttuurin tavoitteisiin. 

Lapsi voi riemastua ja lausua, että hän "osaa". Tämä ilmiö viittaa siihen, että osaamisesta puhuminen on infantiilia. 

On myös aikuisten "osaamisia", pankkiautomaatin käyttö jne. Aikuinen voi osata laittaa ruokaa, mutta tämä ei edellytä ruoanlaittotaitoa. Aikuinen voi osata laulaa, mutta tämä ei edellytä laulutaitoa. 

Tietojen ja taitojen kasvattaminen on yhteiskunnallisesti tärkeää. Osaaminen on latteuttavaa ja tasoa laskevaa. 

Osaamisen lisääminen merkitsee yleistä tason laskua. Osaamisen korostaminen vie toivon ja motiivin toimia yhteisen hyvän eteen.

Tieto ja taito innostavat. Ne tulisi palauttaa latteuttavan osaamisen paikalle siten, että ihmisillä olisi syytä ja intoa toimia. 

Vaadimme, että opetussuunnitelmissa, yhteiskunnallisissa puheenvuoroissa ja poliittisissa strategioissa luovutaan termin "osaaminen" käytöstä ja ryhdytään kunnioittamaan sivistysyhteiskunnan tavoitteita. 

 

 

 

 

 

 

 

 


Petri Järveläinen    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Petri Järveläinen näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…