Ouluun tarvitaan kaupungin tukema sisähalli kaikille freestylelajien harrastajille
Skeittiparkit ovat monelle nuorelle ja myös aikuiselle tärkeä paikka viettää aikaa ystävien kanssa ja harrastaa säännöllistä liikuntaa turvallisessa ympäristössä. Viimeisen parin vuoden aikana freestylelajien harrastajamäärä onkin ollut kovassa kasvussa Oulussa. Tämä näkyy esim. skeittiparkkien ruuhkautumisina sekä ruuhkautumisten aiheuttamina vaaratilanteina ja onnettomuuksina, vaikka virallisia harrastuspaikkoja onkin tullut lisää.
Oikea ongelma piilee siinä, ettei Oulun kaupungilla ole sisähallia missä skeittausta, scoottausta, BMX-pyöräilyä ja rullaluistelua pääsisi harrastamaan myös talvella turvallisesti ja edullisesti. Oulussa on s-ryhmän omistama superpark Liminigantullissa sekä Oulun rullalautailijat ry:n ylläpitämä skeittihalli Hiukkavaarassa. Nämä harrastuspaikat eivät kuitenkaan tavoita tai palvele suurinta osaa harrastajista tarpeeksi hyvin mm. sijainnin, hintojen ja huonojen teknisten ratkaisujen takia. Esim. Hiukkavaaran hallille kaikkien eri lajien harrastajat eivät pääse ja superpark on kallis sekä vaarallisesti suunniteltu ja toteutettu.
Kaupungilla on ollut iltavuoroja kerran viikossa Ouluhallilla loppu syksystä alku talveen, missä kaikki lajien harrastajat ovat päässeet käymään ilmaiseksi. Sekä X-on tapahtumassa on myös päässyt harrastamaan kyseisiä lajeja syyslomaviikolla. Ouluhallilla näkyykin vuodesta toiseen useita satoja harrastajia vuorojen aikana. Iso kiitos kaupungille tästä mahdollisuudesta. Jokainen lajin harrastaja kuitenkin tietää, ettei se ole tarpeeksi.
Ehdotan, että Oulun kaupunki lähtee tukemaan lajien harrastajia ja nuorten liikkuvuutta perustamalla maksullisen ja kaikille avoimen sisähallin keskustan palveluiden läheisyyteen. Hallin suunnittelussa tulisi ottaa huomioon paikallisten harrastajien toiveita ja ideoita mahdollisimman monipuolisesti. Tämä olisi mahdollista keräämällä työryhmän kaupungin henkilökunnasta ja kiinnostuneista lajien harrastajista, jotka voisivat kartoittaa mahdollisen tilan hankkeelle ja suunnitella toimivan kokonaisuuden jossa jokainen harrastaja lapsesta aikuiseen pääsisi nauttimaan harrastuksestaan turvallisesti myös talvella.
Mikäli kuulut lajien harrastajiin tai olet harrastajan vanhempi ja olet samaa mieltä tilanteesta ja hallin tarpeellisuudesta, niin allekirjoitathan adressin.
Timo Autio Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
211 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
129 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025