Pääministeri Antti Rinne, puolustakaa Hongkongia

English version below. 

 

Suomi on demokratian mallimaa. Suomen Eduskunta on ollut toiminnassa vuodesta 1907, jolloin se oli aikansa edistynein lainsäädäntöelin. Kuitenkin, noina suomalaisen demokratian alkuvuosina, Suomen suuriruhtinas, Venäjän keisari rajoitti sen toimintaa. Tästä huolimatta, suomalainen demokratia on selvinnyt tähän päivään asti. Historian huomioon ottaen, me allekirjoittaneet näemme, että Suomella on velvollisuus edistää demokratia-kehitystä maailmalla ja asettua heidän tueksi, jotka taistelevat oikeuksiensa puolesta. Tällainen taistelu on käynnissä Hongkongissa. 

 

Hongkong oli Britannian siirtomaa vuosien 1843 ja 1997 välillä, kunnes alue luovutettiin takaisin Kiinalle. Luovutuksen yhteydessä Yhdistynyt kuningaskunta ja Kiinan kansantasavalta sopivat, että Hongkongille annetaan laaja itsehallinto seuraavaksi 50 vuodeksi luovutuksesta "yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaatteen mukaisesti. Tuona aikana Hongkong saisi päättää sisäisistä asioistaan itsenäisesti jaa Kiinan keskushallinnon vastuulle jäisi ainoastaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Sopimuksessa Britannia velvoitettiin valvomaan sopimuksen toteutumista ja suojelemaan entisen siirtomaansa oikeuksia. Kuitenkin käytännössä, nuo lupaukset on petetty. 

 

Hongkongin poliittinen järjestelmä antaa Kiinan keskushallinnolle varsin laajat valtuudet valtansa lujittamiseen alueella. Kaikki hallituksen jäsenet nimeää Hongkongin hallintojohtaja ja kaikille nimityksille tarvitaan hyväksyntä Kiinan keskushallinnolta. Hallintojohtajan puolestaan valitsee erityinen valintakomitea, joka on keskushallintoon myönteisesti suhtautuvien dominoima. Hongkongin asukkailla ei siis ole minkäänlaista sananvaltaa hallituksensa kokoonpanoon. 

 

Hongkongin asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa lainsäädäntöön 70-paikkaisen lainsäädäntöneuvoston kautta, mutta tämäkään ei ole ongelmaton. Neuvoston jäsenistä vain 40 valitaan suorilla vaaleilla, kun taas loput 30 erinäisten etujärjestöjen toimesta. Tämän seurauksena laajempia demokraattisia uudistuksia ajavat tahot ovat vähemmistössä, vaikka saavat enemmistön äänistä. 

 

Muutoksia on kuitenkin luvattu. Hongkongin perustuslakiin on kirjattu yleinen äänioikeus, joka antaisi Hongkongin asukkaille mahdollisuuden valita sekä hallintojohtajan, että kaikki lainsäädäntöneuvoston jäsenet suorilla vaaleilla. Kuitenkaan, uudistuksia ei olla saatu aikaan.

 

Johtuen poliittisen järjestelmän toiminnasta, mielenosoituksista on muodostunut ainoa tapa, jolla demokratiaa ajavat tahot saavat äänensä aidosti kuuluviin. Viimeisen neljän kuukauden aikana kaupunki onkin nähnyt historiansa suurimmat mielenosoitukset, jotka alunperin alkoivat reaktiona kiisteltyyn lakialoitteeseen, joka olisi mahdollistanut rikollisten luovuttamisen tuomittaviksi manner-Kiinaan. Hallinnon kielteisestä suhtautumisesta mielenosoittajien vaatimuksiin ja poliisin liiallisesta voimankäytöstä johtuen, ovat protestit laajentuneet uudistuksia vaativaksi liikkeeksi. 

 

Viime-aikoina tilanne kaupungissa on kärjistynyt entisestään. 1.10.2019 poliisi käytti ampuma-asetta ensimmäistä kertaa mielenosoitusten aikana, ampuen mielenosoittajaa rintaan ja haavoittaen tätä vakavasti. Paikallisessa mediassa on uutisoitu, että vain päivää ennen tapausta poliisi olisi löyhentänyt voimankäytön ohjeistusta. 

https://www.hongkongfp.com/2019/10/03/hong-kong-police-relaxed-guidelines-using-lethal-force-day-officer-shot-student-reports/

Lisäksi ainakin toista mielenosoittajaa on ammuttu jalkaan ja useita luoteja ammuttu mielenosoittajia kohti, kuitenkaan aiheuttamatta vahikoa. 

 

Hongkongin hallitus sen sijaan on kieltänyt kasvojen peittämisen mielenosoitusten yhteydessä, hyödyntämällä siirtomaavallan aikaista lakia, joka antaa hallitukselle lähes rajattomat valtuudet rajoittaa ihmisten vapauksia. https://yle.fi/uutiset/3-11004940

Lain turvin hallitus voi katkaista internet-yhteydet, vangita toimittajia, antaa poliisille oikeudet suorittaa ratsioita ilman etsintälupaa tai kutsua Kiinan armeijan rauhoittamaan tilannetta. Pahimmassa tapauksessa viime-aikainen kehitys voi olla viimeinen kuolinisku "yksi maa, kaksi järjestelmää" - periaatteelle ja Hongkongin roolille maailmantalouden keskittymänä. 

 

Se, miten tillanne Hongkongissa päättyy on vielä epäselvää. Varmaa on ainoastaan se, ettei menneeseen ole enää paluuta. Siksi Hongkongin demokratia-liike tarvitsee apuamme. 

 

Arvoisa pääministeri, vetoamme teihin, että asetutte Hongkongin asukkaiden tueksi ja puolustatte heidän vapauksia. Tehkää selväksi, ettei Suomi hyväksy hallinnon pyrkimyksiä heikentää kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Vaatikaa Kiinaa ja Britanniaa noudattamaan solmimaansa sopimusta ja tehkää töitä sen eteen, että kansainvälinen yhteisö tuomitsee yritykset heikentää Hongkongin asemaa. 

 

 

Prime Minister Antti Rinne, Support Democratic Development in Hong Kong 

 Finland is a model for democracy. The Finnish parliament, founded in 1907, was the most advanced legislature of it’s time. However, during those early years of Finnish democracy, it constantly being tampered with by the Russian Empire, of which Finland was a part of at the time. Despite this, Finnish democracy is still going strong to this day. Considering this history, we the signatories of this petition, see that Finland has a responsibility to support democratic development around the world and support those who fight for their rights. Currently, such a fight is going on in Hong Kong.

Between the years 1843 and 1997, Hong Kong was a colony of the United Kingdom, until it was handed over to China. In the handover treaty, known as the Sino-British Joint Declaration, the UK and the People’s Republic of China agreed that for the next 50 years of the handover, Hong Kong would enjoy a high level of autonomy under a principle called “One country, Two systems”. The region would handle it’s internal matters without interference from China, only relying on China on matters involving national defence and foreign policy. The treaty also required the UK to monitor the implementation of the treaty and defend the rights of its former colony. In practice however, these promises have not been kept.

Ever since the handover, China has been tightening its grip over Hong Kong. Large reason why this is possible, is because the political system of the city has been rigged in favor of pro-Beijing forces. Democratic reforms, such as universal suffrage, have been promised but not delivered. Because of this the people of Hong Kong are facing an uphill battle just to keep the liberties they were promised. Protests, which originally started as opposition towards a controversial bill which would allow extradition to mainland China, have been going on for last four months. The protests have since morphed into a wider movement for reform, due to a combination of police brutality and refusal of the government to listen to their demands. And within the last week, things have gotten worse.

On the 1st of October 2019, the Hong Kong police used live rounds for the first time, seriously wounding a protester in the chest. Since then, at least one other person has been wounded by police bullets and local media has reported the police loosening their guidelines for use of lethal force. On the 4th of October, the government invoked an old colonial era law to ban protesters from wearing face masks, supposedly to help keeping the peace. The law, known as the Emergency Regulations Ordinance (ERO) gives the government a wide range of power to limit civil liberties without consulting the legislature, ranging anywhere from declaring curfews, to cutting internet access and calling in the military. Effectively, this means declaring martial law. Despite this, people are still taking the streets in defiance.

Invoking the ERO has some people declare the end of “One country, Two systems” and as outsider looking in, I unfortunately have to agree. Despite this, the fight is not over. The only thing that seems clear, is that there is no going back to how things were and this is why the people of Hong Kong need help from the international community more than ever.

Mr. Prime MInister, we the signatories, urge you to take a stand in support of the people of Hong Kong and the rights they were promised. Send a clear message that Finland will not accept the government's plans to weaken the constitutional rights of its people. Demand that the UK and China fulfill the promises given in the Sino-British Joint Declaration and do everything in your power that the international community condemns attempts to weaken Hong Kong’s status.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Eero Kivistö voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.








Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…