Parolannummen Panssarinyrkkin toiminta palautettava

Hattulan Parolannummella toimivan Panssarinyrkin toiminta on Maavoimien esikunnan päätöksellä päätetty lopettaa 15.3.2017 nykyisten soittajien kotiutuessa, koska heidän toimintansa ei vastaa sotilassoiton periaatteita.

Me alueen asukkaat näemme asian toisin. Panssarinyrkki on toiminnallaan edistänyt positiivista kuvaa Panssariprikaatista ja maanpuolustuksesta, se on toiminnallaan tuottanut suunnattomasti positiivista PR:ää maanpuolustukselle ja etenkin Panssariprikaatille. Se on antanut Hämeenlinnan ja sen lähikuntien lapsille kosketuspinnan heidän ihailemiinsa sotilaisiin, sekä tutustuttanut lapsia sotilassoiton maailmaan. Se on tuottanut omalla toiminnallaan nautintoa, iloa ja riemua sekä onnistumisen kokemuksia lapsille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Panssarinyrkki on toiminut siellä missä Puolustusvoimien varusmiessoittokunta ei voi toimia omalla toiminnallaan, kosketuspinnassa lasten kanssa. Panssarinyrkin toiminta ei rajoitu vain lapsiin, vaan ulottuu läpi sukupolvien aina sairaalassa aikaansa viettävien kautta vanhainkoteihin ja vanhusten päivätoiminnallisiin yksiköihin. Se on verestänyt maatamme pitkään palvelleiden muistoja maanpuolustustoiminnasta, tukenut vanhusten hyvinvointi asumisyksiköissä ja luonut uudenlaista kosketuspintaa vanhustyölle. Tällä toiminnallaan Panssarinyrkki on saanut samaan aikaan lopettamispäätöksen kanssa Hattulan kunnalta kunniamaininnan Hattulan kulttuuritekona 2016. Tämä ei tullut vain ihmisläheisen toimintansa vuoksi, vaan myös siksi, että he luovat turvallisuuden tunnetta ihmisille olemalla näkyvä osa maanpuolustuksellista työtä.
Sen lisäksi, että Panssarinyrkkin soittajat ovat valmiita puolustamaan sodan sattuessa meidän kotejamme ja Suomen itsenäisyyttä, he tekevät mittamattoman arvokasta työtä puolustaessaan myös kaupunkilaistemme hyvinvointia ja jaksamista.


Tällä kertaa Maavoimien esikunta ei siis vain sulkenut yhtä osaa Panssariprikaatin toiminnasta, vaan romutti samalla unelmia, sulki takanaan maatamme hartioillaan kantaneiden (mm. panssariprikaatissa ja muissa maanpuolustusyksiköissä toimineiden) vanhusten hyvinvointia lisäävän toiminnan, veivät lapsilta ilon ja riemun nauttia kontaktista ihannoimiinsa ihmisiin ja ennen kaikkea aiheutti negatiivista PR:ää koko seudulle. Se sulki myös nuorilta paloa suorittaa palveluksensa juuri Panssariprikaatissa ja puolustaa maatamme maanvoimien alaisuudessa.

Antenaan  hyvän kiertää ja  Panssarinyrkille heidän ansaitsemansa arvostus. Maailma muuttuu ja myös maanpuolustuksen ja armeijan toiminnan on muututtava sen mukana. Nämä nuoret ihmiset Kimmo Kopran johdolla eivät vaan tee suunnattoman arvokasta työtä, mitä ei voi rahalla mitata ja vielä Maanpuolustuksen ja Panssariprikaatin nimissä, vaan myös oppivat ja löytävät syyn tätä kautta siihen miksi he maatamme puolustavat!

Me adressin kirjoittaneet haluamme, että Maavoimien esikunta palauttaa Parolannummen Panssariprikaatin Panssarinyrkin toiminnan entisen kaltaisenaan Panssariprikaatille!

Facebook
Pitäisikö kannabis laillistaa?