Pelastetaan Konepajan Bruno!
Allekirjoita adressi ja auta Konepajan Brunoa pysymään sen nykyisessä muodossa urbaanina kulttuurikeitaana rautakaupan sijaan!
Arkkitehti Bruno Granholmin 1800-luvun lopussa piirtämä VR:n Pasilan konepajan kokoonpanohalli otettiin noin vuosi sitten kirpputori- ja tapahtumakäyttöön. Tänä kesänä mukaan tuli joukko tuottajia, jotka auttoivat elävöittämään Konepajan kesäviikonloppujen toimintaa tuomalla tilaan ruokaa, juomaa, bändejä, klubeja, työpajoja, ilmaista joogaa, taidetta sekä muuta osallistavaa toimintaa. Konsepti on otettu vastaan suurella innolla kaupunkilaisten puolesta ja tilan sekä alueen potentiaali kaupunkilaisten arjen sekä viikonloppujen elävöittämiseen on koettu tärkeänä.
Helsingistä puuttuu tällainen helposti lähestyttävä DIY-tapahtumapaikka kokonaan – vanhoja teollisuusmiljöitä on elävöitetty samanlaisin keinoin monissa Euroopan kaupungeissa mm. Tukholmassa, Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa, Barcelonassa ja Tallinnassa. Konepajan Brunon tärkeimpiä arvoja on helposti lähestyttävä kaupunkikulttuuri, ns. jokaiselle jotakin -periaate. Paikka, jossa jokainen kaupunkilainen viihtyy ja voi itse tuottaa tilaan myös omia tapahtumiaan. Tilaa ei ole vuokrattu useille yrityksille eikä tarkoitus ole "takoa rahaa" vaan luoda jotakin erityislaatuista rakennuksen ympärille kaupunkilaisten avustuksella.
Vallilassa sijaitsevan VR:n vanhan konepaja-alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten myynnistä käydään parhaillaan neuvotteluja rautakauppaketju Bauhausin kanssa. Myynti uhkaa, paitsi Konepajan Brunon toimintaa myös alueella muitakin jo pitkään toimineita pienyrityksiä. Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että konepajan alue saa arvoaan vastaavaa, kaupunkikuvaa rikastuttavaa toimintaa tulevaisuudessakin. Toiminta rakennuksissa voi olla sen muotoista, että se ei häiritse lähiasukkaiden elämää vaan elävöittää sitä esim. ravintolapalveluiden ja kulttuurin saralla.
Kerrothan adressista myös kaverillesi! Joukossa on voimaa!
www.facebook.com/KonepajanBruno
www.instagram.com/konepajan_bruno
#konepajanbruno #brunonkesä #pelastetaanbruno
Konepajan Brunon tuottajat / Yhteystiedot www.konepajanbruno.com/info-yhteystiedot/ Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
4732 Luotu: 27.04.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
249 Luotu: 12.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
223 Luotu: 16.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
903 Luotu: 13.03.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
201 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
196 Luotu: 11.05.2025
Reilumpi luistelupassijärjestelmä aikuisille harrastajille
140 Luotu: 14.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
125 Luotu: 18.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
685 Luotu: 01.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20602 Luotu: 20.03.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
110 Luotu: 15.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
356 Luotu: 17.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
255 Luotu: 29.04.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
102 Luotu: 11.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
496 Luotu: 04.05.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
135 Luotu: 07.05.2025
Keminmaan kirkonmäen ala-asteen juhlat on palautettava entisiin ajankohtiin!
41 Luotu: 18.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1515 Luotu: 01.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1596 Luotu: 10.12.2024
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
69 Luotu: 08.05.2025