Pelastetaan historiallinen Hietalahti!

Historiallisesti ainutlaatuiseen Hietalahdenrantaan suunnitellaan massiivista yhteensä 35.000 kerrosneliömetrin toimistokeskittymää ja merialtaan halkovaa nelikaistaista autobaanaa.

Me allekirjoittaneet vetoamme Helsingin kaupungin päättäjiin, ettei Hietalahden meriallasta täytetä ja kaupunki keskeyttää Hietalahden kaavoitusprosessin välittömästi.

Helsingin kaupunki on myöntänyt kiinteistösijoitusyhtiö HGR Property Partnersille kehittämisvarauksen Hietalahdenrantaan. Kehittämisvaraus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti. HGR Property Partners Oy on esittänyt tavoitteekseen profiloida alue pääkonttorialueeksi. Kuitenkin megatrendinä on toimistotilan kysynnän väheneminen mm. etätyön lisääntymisen takia. Kuvaavasti lukuisen suurten yritysten pääkonttorikiinteistöjen käyttötarkoitus eteläisessä kantakaupungissa on 2010-luvulla muuttunut etupäässä hotelleiksi kuten entiset Teboilin, Kemikaaliviraston ja Työturvallisuuskeskuksen rakennukset Bulevardin alueella. Sama kehitys jatkuu, sillä käynnissä on useitakin suurten toimistorakennusten muuntamisia hotelleiksi Etelä-Helsingissä. Siksikään Hietalahden alueelle ei tarvita uutta toimistotilaa.

Osin ahtaalle rantatontille, osin merialtaasta lohkottavalle täyttömaalle suunnitellun uudisrakentamisen kokoa kuvaa sen 35.000 kerrosneliömetrin vertautuminen Eduskuntataloon, jonka kerrosala on eduskunnan tietopalvelun mukaan 23.984 neliömetriä.

Koska mittava rakentaminen pilaisi Hietalahden historiallisen ja ainutlaatuisen telakka- ja rantamiljöön, alueen kehittämistä ei pidä jatkaa esitetyn suunnitelman pohjalta. Suunnitelmassa ei esimerkiksi ole ollenkaan huomioitu ilmansuuntia ja valoa. Hietalahden allas jäisi suunniteltujen korkeiden rakennusten pohjois-luoteispuolelle eli siihen suuntaan, joka on muutenkin pimeä. Hietalahden kohdalla typistetty ”käsienpesuallas’’ olisi suurimman osan ajasta rakennusten varjossa.

Nykyinen Hietalahden merellinen ulottuvuus katoaisi suunnitelmien myötä täysin. Nyt merialtaassa on purjeveneitä sekä perinnealuksia, jotka molemmat kuuluvat Hietalahden perinteiseen telakkahistoriaan. Haluamme säilyttää alueen merellisen historian lastenlapsillemmekin.

HGR:n suunnitelmassa siirrettäisiin myös liikenne kulkemaan meren päälle nykyisen ravintola Merimakasiinilta kohdalta Mallaskadun tunnelille ja edelleen jo nyt ahtaalle, käytännössä yksikaistaiselle  Uudenmaankadulle. Tästä aiheutuisi kohtuuttomia melu- ja päästöhaittoja etenkin Mallaskadun ja Uudenmaankadun asukkaille. Merenpäällinen autoliikenne ei ole Helsingin merellisen strategian mukaista. Suunnitelman mukainen autoliikenteen linjaus ja arvioidun 3 000 uuden työpaikan lisäys kasvattaisi ahtaan alueen jo nytkin vilkasta liikennettä. Sitä lisäisi edelleen merkittävästi myös usean vuoden kestävän rakennusvaiheen mittavat kuljetukset.

Vastaava ranta-alueen liikennesuunnitelma on jo kertaalleen hylätty 1960-luvulla (Smith-Polvisen suunnitelma). Autoliikenne meren yli katkaisisi samalla myös avarat merelliset näkymät Hietalahden torilta. Suunnitelma ei myöskään rauhoittaisi torin aluetta, koska meren päällä sijaitsevalta ajoradalta autojen aiheuttama melu kantautuisi torille aivan samalla tavalla kuin nykyisin.

Pro Hietalahti ry katsoo, että kaavoitusprosessi tulee keskeyttää välittömästi. Uudishanke on jyrkässä ristiriidassa alueen viihtyvyyden ja helsinkiläisten elinympäristön kanssa.

Liity mukaan jäseneksemme ja tukemaan taisteluamme www.prohietalahti.fi

Seuraa meitä Facebookissa https://www.facebook.com/prohietalahti/?ref=pages_you_manage


Taru Reinikainen, puheenjohtaja, Pro Hietalahti ry    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Taru Reinikainen, puheenjohtaja, Pro Hietalahti ry voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…