Pelastetaan Pulpin koulu!
Lappeenrannan kaupungilla on tehokkaasti karsittu Joutsenon alueen pienempiä kouluja ja sama jatkuu edelleen. Koululle on luvattu peruskorjaus, jota on aina siirretty kauemmas tulevaisuuteen. Nyt ollaan esittämässä Pulpin koulun sulkemista jo vuonna 2026. Koululaisia ollaan siirtämässä Joutsenon kouluun, jonka kapasiteetti on jo nyt ylitetty. Jos suunnitelma koulun lakkautuksesta, ja oppilaiden siirrosta toteutuu vuodelle 2026, ylittyy Joutsenon koulun kapasiteetti entisestään.
Ennen 2030-lukua Pulpin oppilaiden siirtäminen Joutsenon kouluun on teko, jolla on tuhoisat seuraukset monen oppilaan koulunkäyntiin. Kirjaston sijoittaminen sinne samaan aikaan on vielä absurdimpi ajatus.
Pulpin koulu on hyvin toimiva kokonaisuus. Ryhmäkoot pystytään pitämään inhimillisinä. Koulutyö sujuu, opettajat ja oppilaat tuntevat toisensa. Koulussa on hyvä yhteishenki. Tästä kertoo mm. vuosittain yhdessä järjestettävä kaverikierros, joka on todella yhteisöllinen tapahtuma. Koulun tiloissa toimii esikoulu ja päiväkoti on viereisessä rakennuksessa. Tämä mahdollistaa saumattoman yhteistyön koulun ja päiväkodin kesken. Mitä hyödyttää koulun jättäminen nykykunnossa tyhjilleen? Tyhjillään olevassa rakennuksessa kulut juoksevat edelleen noin kolmanneksena siitä, mitä käytössä ollessaan.
Rakennuksessa on paljon muutakin kuin koulu. Se on alueen sydän. Koulurakennus tarjoaa tilat erilaisille harrastuksille, niin lapsille kuin aikuisellekin. Lähellä perheitä oleva koulu on tärkeä, se luo turvallisen ympäristön lapsille. Joutseno on maantieteellisesti laaja alue, välimatkat ovat pitkiä. Hyvin monet lapset ovat jääneet vaille inhimillisen matkan päässä olevaa lähikoulua. Koulukuljetukset ovat lisääntyneet. Pulpin koulun sijainti on erinomainen, se on keskellä asuinalueita. Lapset kulkevat koulumatkat omin voimin, joko jalan tai pyörällä. Mihin jää hyötyliikunta, jos oppilaat kyyditetään kauempana sijaitsevaan kouluun busseilla? Nyt kuljettu matka kouluun on ollut pienille kulkijoille sopiva aamuun herättäjä ja iltapäivän piristäjä.
Pulpin koululle kulkeminen on myös turvallinen, sillä vaarallisia tienylityksiä ja risteyksiä ei alueella ole juurikaan. Matkalla Joutsenon kouluun on mm. vaarallisen junaradan sekä Teollisuustien ylitys, mikä on raskaasti liikennöity. Lapset eivät voi olla aina se, jolta leikataan. Koulut ja lapset eivät ole pelkkä menoerä, vaan mahdollisuus, johon pitäisi panostaa. Haluamme säilyttää Pulpin alueen elinvoimaisena. Elämää pitää olla muuallakin kuin keskustassa.
Vaadimme Pulpin koulun säilyttämistä alueen lähikouluna jatkossakin.
Pulpin koulun vanhempaintoimikunta Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1041 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
397 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
194 Luotu: 25.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
757 Luotu: 16.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2033 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
778 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
628 Luotu: 04.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
623 Luotu: 13.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
860 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
565 Luotu: 17.03.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
719 Luotu: 21.05.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3482 Luotu: 10.09.2021
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
467 Luotu: 17.02.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
778 Luotu: 18.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
122 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
809 Luotu: 10.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11317 Luotu: 13.12.2020
Skeittipuisto Viialaan
392 Luotu: 11.05.2025