peliyhteisoaapeli
Hei,
kiitos, että lähdit tukemaan hyvän asian puolesta.
Allekirjoituksia tuli 146 ja eri ip-osoitteista niitä oli 120. Allekirjoittaneiden määrä oli hyvä, koska yhteisö on niin pieni.
Adressi on ollut nyt kuukauden auki, joten suljen sen tänään ja laitan tietoa asianomaisille tahoille eteenpäin.
Kiittäen Taika
Peliyhteisö Aapeli on mennyt huolestuttavaan suuntaan ja monet pelaajat haluavat saada itselleen rauhallisen pelipaikan. Pelipaikan missä ei tarvitse pelätä uhkailua, mustamaalaamista tai kiusaamista. Nuoremmat pelaajat joutuvat lähtemään palvelusta pois vanhempien pelaajien rivojen puheitten vuoksi, koska eivät suostu hyppimään heidän pillinsä mukaan. Monet pelaajat ovat yksinkertaisesti kyllästyneet siihen, että asioihin ei puututa vaan kiusaajat saavat mellestää mielin määrin, vaikka rikkovat useasti käytöksellään myös lakia.
Tätä toisten pelaajien kiusaamista on tapahtunut jo monta vuotta, mutta ylläpito kehoittaa ottamaan yhteyttä nettipoliisiin. Haluavatko he pestä kätensä vai mistä on oikein kysymys?
Tämä adressi on niitä varten, jotka haluavat herättää ylläpidon sekä peliyhteisön johtoryhmän toimimaan rauhallisen peliyhteisön puolesta ja ottamaan vastuuta luomastaan palvelusta.
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1533 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1338 Luotu: 17.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
858 Luotu: 13.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1432 Luotu: 11.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
621 Luotu: 15.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
522 Luotu: 14.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2648 Luotu: 05.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
325 Luotu: 13.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
203 Luotu: 19.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
255 Luotu: 05.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
157 Luotu: 14.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6412 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
83 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
573 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4407 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
786 Luotu: 04.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
434 Luotu: 29.07.2025
Svenska Daghemmetin varhaiskasvatustoimintaa ei saa lakkauttaa / Den småbarnspedagogiska verksamheten vid Svenska Daghemmet får inte läggas ned
860 Luotu: 03.10.2025