Perusteettomat Covid-19 -toimenpiteet lopetettava Suomessa

Vetoomus totuuden julkaisemiseksi Covid-19-tartuntojen ja kuolemien määrästä sekä perustelemattomien Covid-19-rajoitusten lopettamiseksi Suomessa

kuva_2020-12-13_200756.pngKuvassa World Freedom Alliancen perustajajäsenet marraskuun alussa 2020: WFA on maailmanlaajuinen lääkäreiden, tiedemiesten ja asianajajien liittoutuma vahingollisia ja valheellisia Covid-19-toimenpiteitä vastaan.

ONKO COVID-19 SUOMESSA VAARALLISEMPI KUIN INFLUENSSA?
(päivitetty 11.2.2021 - kiitos kaikesta palautteesta!)

Marraskuussa 2020 ilmoitettiin koko Suomessa 41 koronaan liittyvää kuolemaa, joulukuussa 162, tammikuussa 2021 puolet siitä eli 81. Kuinka moni näistä oli todella Covid-19-sairauden aiheuttamia? Kuinka monessa oli taustalla tieteellisesti pätevä Covid-19-diagnoosi? Viimeisten vuosien aikana marraskuussa on Suomessa kuollut keskimäärin n. 4500 ihmistä, (lähde: tilastokeskus).

HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoo, että "influenssaan ja sen aiheuttamiin komplikaatioihin arvioidaan vuosittain kuolevan Suomessa 500–2000 ihmistä. Lisäksi influenssa voi laukaista sydäninfarktin, aivoinfarktin ja sydämen vajaatoiminnan pahenemisen ja niihin menehtymisen. Nekin ovat influenssan laukaisemia kuolemia, mutta eivät sellaisiksi rekisteröidy, jos influenssaa ei ole osattu epäillä."

Influenssakuolleisuuden huippuvuonna 2018 näitä influenssan laukaisemia kuolemia on siis oletettavasti ollut keskimäärin yli 150 kuukaudessa, ja joulukuussa siis vähintään 200, koska silloin ollaan influenssakaudessa ja kesäisin ei juurikaan influenssaan kuolla. Missä olivat kokoontumisrajoitukset ja maskisuosistukset silloin?
 

OVATKO TIEDOT EPIDEMIAN TARTUNTAMÄÄRISTÄ JA TAUTITAPAUKSISTA LUOTETTAVIA?

PCR-testiä ei ole tarkoitettu diagnoosin tekemiseen, kuitenkin Suomessa Covid-19 merkitään kuolintodistukseen, jos edeltävän kuukauden aikana on saatu positiivinen PCR-testitulos. Kansainväliset asiantuntijat sanovat testin antavan vähintään 1%-2% vääriä positiivisia tuloksia. Jos levinneisyys on 1% luokkaa (kuten Suomessa ilmeisesti on tilanne), tällöin esim. marraskuussa tehdyistä 400 000 testistä (lähde: THL) 4000 olisi vääriä positiivisia, ja oikeita tartuntoja olisi ilmoitetun 9000 sijasta vain 5000! Kuitenkin PCR-testin perusteella määrätään terveitä ihmisiä karanteeniin.

Päivitys 24.1.2021: Jotkut ovat kyseenalaistaneet tämän laskentatavan, koska he olettavat, että 1% väärien positiivisten todennäköisyys tarkoittaa 1% positiivista tuloksista. Tosiasia kuitenkin on, että se tarkoittaa 1% kaikista testeistä. Väärien positiivisten osuus kaikista positiivisista voi olla tilanteesta riippuen mitä hyvänsä muutamasta prosentista aina 98% asti. (Katso viimeinen lisätty linkki tekstin lopussa; yksi monista lähteistä, joista asia selviää.)

Asiantuntijat kertovat, että jos positiivinen tulos on saatu 35 tai useammalla monistuskierroksella (testin Ct-arvo), väärän positiivisen tuloksen todennäköisyys on jopa yli 90%. PCR-testin Ct-arvo on siis keskeinen tekijä sen arvioimisessa, onko testatulla todella kehossaan aktiivista, tarttuvaa SarsCov2-virusta. THL ei kuitenkaan julkaise käyttämiensä testien Ct-arvoja tartuntatapausten yhteydessä. He ovat kuitenkin kertoneet testiensä yleisesti mittaavan ainakin Ct38 asti!

Positiiviinen testitulos, vaikka olisi varmakin, ei ole Covid-19-sairaustapaus ellei testattu ole oirehtiva ja diagnoosi on varmennettu muillakin menetelmillä kuin PCR-testillä. Mihin siis perustuvat THL:n tilastoissa mainitut "tautitapaukset"? (Lähteissä lisää tietoa PCR-testeistä.)

MIKÄ ON COVID-19:N TODELLINEN TARTUNTAKUOLLEISUUS? (päivitetty 24.1.)

Testejä oli otettu 1.10.2020 mennessä 1,142 miljoonaa ja 1.12. mennessä 2,020 miljoonaa, näiden kolmen kuukauden aikana yhteensä 878 tuhatta. Näistä on ilmoitettu positiivisiksi 15 957 (1,82%), ja koronaan liittyviä kuolemia 55 (lähde: THL). 1.10. oli testaamatta 4,4 miljoonaa suomalaista. Jos nämä kaikki olisi testattu näiden kolmen kuukauden aikana, heidän osaltaan samalla levinneisyydellä positiivisia olisi 0,0182 x 4,4 milj. = 80100. Covid-19-positiiviset kuolemat eivät ole jääneet huomaamatta, joten tapauskuolleisuus 1.10. - 1.12. välillä olisi tällöin:
IFR = 55 / 80100 = 0,07%

(Jos väärät positiiviset ja epätarkat kuolemansyyn määritelmät huomioidaan, prosenttiluku ei oleellisesti muutu, koska sekä tartunnat että kuolemat tuolloin vähenevät. Jos tarkastelujaksoksi otetaan joulu-tammikuu, prosenttiluku nousee, mikä on ymmärrettävää, koska keskitalvella yleensäkin kuolleisuus ja sairastaminen selvästi lisääntyy, mikä luonnollisesti lisää myös Covid-kuolleisuutta)

Asiaa valaisee WHO:n sivuillakin julkaistu Stanfordin yliopiston epidemiologian professorin John Ioannidiksen vertaisarvioitu tutkimus: "Across 51 locations, the median COVID-19 infection fatality rate was 0.27% (corrected 0.23%): the rate was 0.09% in locations with COVID-19 population mortality rates less than the global average (< 118 deaths/million)."

Suomi kuuluu näihin matalan Covid-kuolleisuuden maihin, joihin pätee tämän tutkimuksen ilmoittama 0,09% tartuntakuolleisuus - mitä myös edellä esitetyt laskelmat tukevat syksyllä 2020. Kokonaiskuolleisuus Suomessa vuonna 2020 ei ollut millään tavoin normaalista poikkeava.

MISTÄ JOHTUVAT RAJUT RAJOITUSTOIMENPITEET?

Haluamme nyt painokkaasti kysyä, oikeuttaako näin lievä epidemia ihmisten eristämiseen, lapsien maskittamiseen, pienyritysten alas ajamiseen, lisääntyvään masennukseen, alkoholismiin, itsemurhiin, kotiväkivaltaan, stressiperäisiin kuolemiin... ja kaikkiin muihin dramaattisiin seurauksiin, jotka varmasti ovat yhteenlaskettuina vakavammat kuin influenssan tyyppisen epidemian seuraukset. Jos epidemia todella on niin vakava kuin jatkuva uutisointi haluaa viestitää, siitä on oltava painavat todisteet.

On myös syytä kysyä, miksi rokottamiseen painostetaan niin paljon? Terveiden alle 70-vuotiaiden selviytymistodennäköisyys tästä taudista on luokkaa 99,99%. Kuitenkin näiden terveiden, joille korona ei ole vaarallinen, pitäisi ottaa turvallisuudeltaan vajavaisesti testattu kokeellinen rokote.

Tätä toimintaa kyseenalaistavat myös tuhannet lääkärit ja muut lääketieteen asiantuntijat eri puolilla maailmaa. Heidän ammattimaiset mielipiteensä eivät kuitenkaan tule kuuluviin Suomen mediassa. Youtubesta ja netin keskusteluryhmistä ne poistetaan - miksi? Mihin Suomesta on kadonnut objektiivinen media ja avoin tieteellinen keskustelu?

Me allekirjoittaneet vaadimme THL:n vastaavan seuraaviin kysymyksiin:

1. Millä tieteellisesti pätevillä perusteilla Suomessa on talvella 2020-2021 olemassa tavallista vaarallisempi virusepidemia, joka oikeuttaa toteutetut ja suunnitellut radikaalisti tavallisesta poikkeavat toimenpiteet?

2. Mihin perustuvat THL:n julkaisemat tilastot tautitapauksista, kun PCR-testi ei ole tieteellisesti hyväksytty menetelmä sairauden diagnosoimiseen?

3. Mikä on THL:n käyttämien ja suosittelemien koronavirustartuntaa testaavien PCR-testien Ct-luvun maksimiarvo, jonka puitteissa testin tulos tulkitaan positiiviseksi?

4. Mitkä ovat koronaan liittyvien kuolemien todelliset, pääasialliset kuolinsyyt ja kuinka suuri osuus näistä kuolemista on ensisijaisesti Covid-19-sairauden aiheuttamia?

5. Mihin perustuu painostus koronarokotteiden ottamiseen, jos ei ole olemassa poikkeavan vaarallista epidemiaa?

Näiden kysymysten vastausten julkistamisen pohjalta vaadimme lisäksi, että THL vuoden loppuun mennessä tai viimeistään alkuvuoden 2021 aikana

1. julkaisee omilla sivuillaan ja mediassa todelliset tiedot Covid-19-epidemiasta; todellisen tautiin kuolleiden määrän, todellisen tartuntamäärän, PCR-testin luotettavuustiedot ja tartuntatapausten määrittelyssä käytetyt Ct-arvot.

2. ohjaa hallitusta ja muita Suomen koronatoimenpiteistä päättäviä elimiä lopettamaan perustelemattomat rajoitukset, pakotteet ja suositukset (mm. maskien käyttö ja kokoontumisrajoitukset), JOS ei voida osoittaa, että Suomessa on selvästi tavallisesta influenssakaudesta vaarallisuudeltaan suurempi epidemia.

3. huomioi epidemian arvioinnissa useiden erilaisen taustan ja mielipiteen omaavien kliinistä työtä tekevien lääkärien ja lääketieteen asiantuntijoiden mielipiteet, eikä vain pienen piirin, joka edustaa THL:n ja HUS:n johtoa.

4. lopettaa painostuksen koko Suomen kansan rokottamiseen, sillä lievän epidemian ollessa kyseessä ei ole olemassa mitään perusteita riskeerata hyväkuntoisten kansalaisten terveyttä ja immuunipuolustusjärjestelmää ennätysvauhdilla kehitetyillä kokeellisilla rokotteilla.

5. varmistaa, että rokotteiden ottaminen on täysin vapaaehtoista kaikille kansalaisille, riippumatta heidän ammatistaan; ja että rokotteista kieltäytymisestä ei seuraa kansalaiselle minkäänlaisia rajoitteita, rangaistuksia tai muita haittavaikutuksia.

6. informoi asiallisesti ja pätevästi rajoitustoimien ja pakotteiden haittavaikutuksista suomalaisten terveyteen sekä arviot niiden vaikutuksesta kuolleisuuden lisääntymiseen lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä.

7. julkaisee sivuillaan selkeästi ja näkyvästi tiedot Suomeen hankituista tai hankittavista Covid-19-rokotteista, niiden sisältämistä aineista ja niiden turvallisuudesta, perustuen saatavilla olevaan kansainväliseen informaatioon.

8. informoi totuudenmukaisesti Covid-19:ään käytettävistä olevista toimiviksi todetuista hoitomuodoista, sekä ennaltaehkäisevistä ja immuunipuolustusta vahvistavista ravinto- ja elämäntapasuosituksista, sen sijasta, että pelkästään pelottelee ihmisiä lisääntyvillä positiivisilla testituloksilla.

(24.1. mennessä nämä kysymykset on lukuisten ihmisten toimesta lähetetty THL:lle. Vastauksia ei ole annettu, vetoamalla mm. resurssipulaan ja siihen, että heillä ei ole laillisia velvotteita vastata tällaisiin kysymyksiin.)


LÄHTEITÄ:
⦁ experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26
⦁ pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__kuol/
⦁ cormandrostenreview.com/report/
⦁ healthwire.co/covid-pandemic-is-over-no-need-for-vaccines/
⦁ nytimes.com/2020/08/29/health/coronavirus-testing.html
⦁ who.int/bulletin/online_first/BLT.20.265892.pdf
⦁ fda.gov/health-professionals/closer-look-covid-19-diagnostic-testing
⦁ is.fi/kotimaa/art-2000006690805.html
⦁ kostkunskap.blogg.se
⦁ portugalresident.com/judges-in-portugal-highlight-more-than-debatable-reliability-of-covid-tests/
⦁ worldfreedomalliance.org
⦁ youtu.be/VdEqdTzE6u0


Vapauden Puolesta (WFA Suomi)    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Vapauden Puolesta (WFA Suomi) voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…