Perustuslakituomioistuin perustettava Suomeen
Me allekirjoittaneet vaadimme että Suomeen perustetaan perustuslakituomioistuin valvomaan perustuslain toteutumista. Olemme ajautuneet tilanteeseen jossa kansalaisia valvovat useat tahot mutta virkamiehiä valvovat heidän itsensä nimittämät toiset valtion virkamiehet, tilanne on kestämätön ja täysin absurdi. Tämä kansalaisaloite vaatii perustamaan valtion viroista erillään toimivan ja riippumattoman oikeudellisen elimen jotta Suomen kansallisomaisuuden, itsemäärämisoikeuden sekä kansalaisten etua valvotaan ja rikoksiin syyllistyneitä myös rangaistaan, ankarammin kuin tavallista kansalaista koska kyseessä on luottamustoimissa tehdyt rikokset.
Tämä perustettava perustuslakituomioistuin voi ottaa käsittelyyn myös ennen sen perustamista tapahtuneita kansalliseen omaisuuteen tai suvereniteettiin kohdistuneita loukkauksia ja rikoksia sekä valvoa perustuslaillisten oikeuksien toteutumista. Kyseessä on lakialoite perustuslakituomioistuimen perustamisesta.
Kaivoslait ja Tanskan kokoisen alueen luovutus ulkomaisille yhtiöille Sähköverkkojen ja infran myynti
Pohjavesialueiden luovutus
Euroon liittyminen
Isäntämaa sopimukset
Vakuutuslääkäri järjestelmä
Kansalaisten oikeudet
Eläke huijaukset ja indeksi sidonnaisuus
Poliittisten päättäjien sidonnaisuus sekä yhteisten omistusten yksityistäminen itselle, lähipiiriin ja sukulaisille
Jani Lahtinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1377 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
798 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
536 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
360 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
284 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21231 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
227 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
162 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
123 Luotu: 12.09.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
794 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
420 Luotu: 21.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025