Teiniporno kielletyksi.

Edelleen on myös Suomessa saatavilla niin kutsuttua teinipornoa
Vaikka kyseessä on monesti täysi ikäisten henkilöiden esittämä pornografian laji, on se kuitenkin moraalisesti arveluttavaa koska kyseisen viihteen käyttäjä muodostaa usein mielessään mielikuvan alaikäisistä objekteista katsoessaan tätä pornon lajia. Samoin sitä saatetaan yleensä markkinoida sellaisena.
Vaikka vuonna 2002 voimaan tulleen Eu-säännöksen mukaan kaikkien porno näyttelijöiden vähimmäisikä tulee olla 18-vuotta. On tiettävästi edelleen liikenteessä ennen tätä vuotta kuvattua materiaalia jossa näyttelijöiden ikäraja on ollut vasta 16 vuotta. Heitä saattoi esiintyä kolmen Eu maan aluella kuvatussa materiaalissa ennen kyseistä vuotta. Eu alueen ulkopuolella kuvatun materiaalin suhteen ei voida olla niin varmoja esiintyjien iästä.

Täysi ikäiset esiintyjät saattavat olla myös maskeerattuja näyttämään huomattavasti nuoremmilta kuin esimerkiksi Suomen suojaikäraja.
He saattavat pyrkiä puhetavallaan ja filmillä esitetyllä käytöksellään esiintymään täysin lapsina eivät siis edes suojikärajaan yltäneinä tai jo täysi-ikäisiksi varttuneina objekteina.
Tällaista materiaalia on ollut saatavilla aivan laillisesti toimivissa liikkeissä, eikä mistään tiskin alta vaan suoraan hyllystä.
myös käytetyt mainoslauseet joita olen joskus nähnyt käytettävän viittaavat suoraan alaikäisiin henkilöihin. Esimerkiksi "sakkolihan eka kerta"tai niin "nuorta lihaa että pedofiilitkin innostuvat"
Eivät jätä arvailujen varaa siitä mistä on kyse. Vaikka monessa Euroopan maassa on pornonäyttelijöiden vähimmäisikä 18-vuotta on tällainen materiaali sinänsä laitonta koska silllä voidaan pyrkiä luomaan mielikuva  tätä nuoremmista henkilöistä viihdytysmielessä harrastamassa seksiä. Tällöinhän kyseessä on täysin lapsipornoon rinnastettavissa oleva asia.
Haastattelemalla kiinnisaatuja pedofiilejä on saatu tietää että he ovat saattaneet olla aluksi kiinnostuneita hyvin nuorista naisista.
Heidän kiinnostuksensa on tästä saattanut lähteä suistumaan kouluikäisiin teineihin ja siitä edelleen aivan pieniin lapsiin asti.

Uskon että teinipornolla voi olla tällaisessa prosessissa hyvin ratkaiseva rooli. Henkilö saa sitä katsoessaan seksuaalista mielihyvää ja kiihotusta ja tätä kautta hänen käsityksensä täysi-ikäisen ja alaikäisen henkilön välisestä erosta hämärtyy.

Tarkoittaahan sana teini niin alaikäistä kuin myös täysivaltaisen täysi-ikäisyyden saavuttanutta alle 20-vuotiasta henkilöä.
Tämä on myös porsaanreikä lainsäädännössä, joka mahdollistaa tuon materiaalin laillisen levittämisen. Tämä lainsäädännöllinen aukko olisi helppo tukkia kieltämällä sanan teini, käyttö aikuisviihteen markkinoinnissa.


Rahan ansaitseminen tällaisia taipumuksia hyödyntäen on mielestäni moraalisesti erittäin arveluttavaa.
Lisäksi on myös tuomittavaa tarjota pedo/efebofiileille heidän fantasioitaan suoraan kaupan hyllyltä.
Näin samalla annetaan heille singnaali että yhteiskunta pitää heidän taipumuksiaan hyväksyttävänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Mikko Friman voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tuleeko korkeakoulutuksen olla maksutonta?