Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
Kaanaan K-Marketin jatko on epäselvää meille lähiseudun asukkaille. Kuuleman mukaan liiketilan vuokrasopimus päättyy alkuvuodesta, eikä jatkosta ole kuultu. Kylällä kulkee juttuja, joiden mukaan kauppa loppuisi viimeistään vuokrasopimuksen päättymiseen, ellei jo aiemmin.
Seuraavaan lähimpään kauppaan, Pihlavassa, on matkaa 5km ja Reposaaressa yli 10km. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia kulkea tuota matkaa omalla autolla, tai kuljettaa bussilla isoja ja painavia kauppakasseja. Suurin osa etenkin omalla autolla kulkevista ja työmatkalaisista ajaa suoraan keskustaan asti kauppaan, jos omalla kylällä ei kauppaan pääse, eikä raha silloin jää oman lähiseudun kauppoihin.
Kauppa palvelee kesällä kaikkia Yyterin alueella käyviä matkailijoita ja toki ympäri vuoden lähiseudun asukkaita.
Porin kaupunki investoi nyt alueen kehittämiseen. Suuri osa sijoituksesta menee hukkaan, jos alueen viimeinenkin palvelu viedään pois, ja kylä näivettyy.
Adressi toimitetaan Keskolle lokakuun puolivälissä.
Niina-Maija Bergendahl Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kehitysvammaisten lasten oppimateriaaleille on turvattava riittävä rahoitus
26050 Luotu: 08.10.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
17557 Luotu: 27.09.2024
Laadukkaan opiskelija- ja henkilöstöruoan puolesta Oulun yliopistossa
1219 Luotu: 10.10.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
14621 Luotu: 15.07.2023
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
6474 Luotu: 27.09.2024
Porvoolaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava ja kaupungin elinvoima säilytettävä!
588 Luotu: 07.10.2024
Haukankallion erityiskoulun säilyttäminen – lasten tarpeet etusijalle
394 Luotu: 07.10.2024
Lahti, Renkomäki: Näkkimistö II -alueen metsä on säästettävä rakentamiselta
321 Luotu: 10.10.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4542 Luotu: 27.09.2024
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
182 Luotu: 11.10.2024
Ei tuulivoimaloita Pirttikylän (Närpiö) ja Kurikan rajalle
108 Luotu: 11.10.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
938 Luotu: 28.09.2024
Pihateiden auraus säilytettävä Kokkolan kaupungin vastuulla
244 Luotu: 03.10.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2473 Luotu: 09.03.2022
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
460 Luotu: 25.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
249 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15230 Luotu: 20.10.2022
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4887 Luotu: 05.10.2020
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4535 Luotu: 30.06.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
376 Luotu: 30.09.2024