Adressi Omakotiasukkaille ympäri Suomen Postin suorittamaa postilaatikkoryhmittelyä vastaan.
Omakotiasukkaiden etuja on huononnettu Suomen Postin taholta jo vuosikausia, viemällä postilaatikot ulko-oven pielestä tienvarsille. Kerrostaloasukkaat saavat vielä postin suoraan oviluukusta omaan huoneistoon. Nyt on viimeistään aika ottaa omakotiasukkaiden kantaa valtakunnallisesti Postin mielivaltaa vastaan ja nousta puolustamaan omia oikeuksiamme. Haluamme tällä adressilla kerätä nimiä valtakunnallisesti ja vastustaa Postin toimenpiteitä em. tavalla. Emme halua olla Postin riepoteltavina ja haluamme tasavertaisuutta postin jakoon kerrostaloasukkaiden kanssa. Eduskunta voi muuttaa tätä asiaa koskevan lain, että meidän ei ole pakko suostua Postin vaatimuksiin.
Vaadimme tulevaisuudessakin saada postimme vastaanottajan osoitteeseen. Emme halua, että postimme jaetaan teiden ja katujen varsille oleviin laatikoihin, jossa kirjesalaisuus suuresti vaarantuu. Myöskin ilkivalta on lisääntynyt, kun laatikot eivät ole ”valvovan silmän alla”. Esim. CD-levyjä tai muita arvokkaita tilauksia ei voi tilata postin kautta, ja postinsaajan intimiteettisuoja on suuresti uhattuna, koska postilaatikot ovat kaikkien ohikulkijoiden tarkasteltavana. Posti ei tuo julki näitä postisalaisuuteen liittyviä haittoja, joista on jo lukuisia huonoja esimerkkejä. Emme myöskään halua talvella hakea kostunutta postia lumipenkkojen sisällä olevista laatikoista.
Postille on tullut pakkomielle Viestintäviraston valtakunnallisista ohjeista ja suosituksista. Huomioi, että ne ovat vain ohjeet ja suositukset, eivät laki. Me omakotiasukkaat emme halua, että Posti pitää postinjakajia pelinappuloina, kuten meitä omakotiasukkaitakin. Myöskään emme halua olla kolmannen luokan postin vastaanottajia.
Tämä adressi on Hepolan Pientaloyhdistyksen (kotipaikka Kemi) laatima vetoomus.
Tämä adressi toimitetaan vuoden 2006 loppuun mennessä Liikenne- ja Viestintäministeriölle.
pj. Lauri Siltanen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45675 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
366 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2324 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20894 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025